Hongkong siirtyi Kiinalle

Hongkong on siirtynyt Kiinalle. Suomen aikaa kello 19 juhlapaikalla laskettiin Britannian ja brittiläisen Hongkongin liput saloista. Tilalle nostettiin Kiinan kansantasavallan ja Hongkongin erityishallintoalueen liput. Tilaisuudessa puhuivat prinssi Charles ja presidentti Jiang Zemin.

Demokratiaa puolustavat mielenosoittajat kokoontuivat yöllä Hongkongin liikekeskustassa väliaikaisen parlamentin rakennuksen ympärille. Vapain vaalein valittu parlamentti on hajotettu ja sen korvaa Kiinan johdon valitsemista henkilöistä koostuva lainsäädäntöelin.

Hongkongin siirtyminen Britannialta Kiinalle herättää varsin erilaisia tunteita. Länsimaat korostivat tänään entiseen tapaan hongkongilaisten vapauksien säilyttämistä, Kiinan naapurimaat puolestaan keskittyivät onnittelemaan uutta isäntää.

Tunteja ennen luovutusjuhlallisuuksien alkua Yhdysvallat ja Britannia kehottivat yhdessä Kiinaa pitämään huolta siitä, että Hongkongin vapaudet ja oikeudet pysyvät muuttumattomina tulevaisuudessa.

Vallanvaihtoa seurasi koko joukko korkea-arvoisia ulkovaltojen edustajia mm. Yhdysvaltain ulkoministeri Madeleine Albright ja Kiinan ulkoministeri Qian Qichen. Britanniasta oli mukana myös pääministeri Tony Blair ja ulkoministeri Robin Cook. Suomea tilaisuudessa edusti ulkoministeri Tarja Halonen.

Hongkongiin tänään saapunut pääministeri Blair on ilmaissut innokkuutensa rakentaa kestävät ja vahvat suhteet Hongkongin uusien isäntien kanssa. Blair kuitenkin muistutti Kiinaa erivapauksista, joita se on Hongkongille luvannut.

Kiinan joukot Hongkongiin heti keskiyöllä

Kiinan presidentti Jiang Zeming on määrännyt armeijan joukot siirtymään Hongkongiin heti keskiyöllä, kun siirtomaan hallinto on siirtynyt Britannialta Kiinalle.

Kiinalaiskenraali Liu Huaqing antoi 4 000 sotilaan joukoille viime hetken ohjeita suhtautua "rakkaudella" Hongkongin väestöön. Kenraali toivoi sotilaiden saavuttavan entisen brittisiirtomaan asukkaiden luottamuksen.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat