Force Indian Nico Hülkenberg osoitti Bahrainin talvitestien ensimmäisenä ajopäivänä, että uudet F1-autot eivät välttämättä ole sen hitaampia kuin viime vuoden ajokitkaan.
Useita muutoksia kokeneiden autojen on arvioitu olevan hieman viimevuotisia hitaampia. Hülkenberg löi kuitenkin päivän parhaalla kierrosajallaan 1.36,880 Sebastian Vettelin Bahrainin GP:ssä 2013 tekemän nopeimman kierrosajan kahdeksalla sadasosalla.
Fernando Alonso ajoi Ferrarilla päivän toiseksi nopeimman ajan 1.37,879. Espanjalainen pystyi murtautumaan Mercedeksen moottoreilla ajavien tallien väliin, kun Hülkenbergin lisäksi kolmos- ja nelossijat menivät Mercedeksen Lewis Hamiltonille ja McLarenin Kevin Magnussenille.
Romain Grosjean pääsi aamulla esittelemään Lotuksen uuden E22-auton, mutta muuten päivä oli tallilta heikko. Se törmäsi ensin ohjelmistovikaan ja sai lisäksi kamppailla iltapäivällä akkuvian kanssa.
Williamsin Felipe Massa ehti ajaa vain joitain kierroksia aamulla ja iltapäivällä. Talli tiedotti lopulta kärsineensä polttoainejärjestelmän ongelmista. Toro Rosson Daniil Kvjat koki aamulla öljyvuodon, jota korjattiin pitkälle iltapäivään asti. Omat vaivansa oli myös Marussialla, jonka hiljainen päivä johtui ilmeisesti ohjelmistopuolen viasta.
Red Bull pysytteli tallin suojissa ensimmäiset viisi tuntia ajopäivästä. Lopulta Sebastian Vettel toi auton radalla ja hetken päästä sessio pysäytettiin punaisilla lipuilla Red Bullin hyydyttyä radan varteen.
Mercedes kertoi päivän päätteeksi, että se korjaili iltapäivällä vikaa jarrujen sähköisessä ohjausjärjestelmässä.
Bahrainin F1-testit, 1. päivä:
1. Nico Hülkenberg Force India 1.36,880 78 kierr. 2. Fernando Alonso Ferrari +0,999 64 3. Lewis Hamilton Mercedes +1,028 74 4. Kevin Magnussen McLaren +1,415 81 5. Sebastian Vettel Red Bull +3,344 14 6. Adrian Sutil Sauber +3,563 82 7. Robin Frijns Caterham +5,654 68 8. Daniil Kvjat Toro Rosso +7,466 5 9. Romain Grosjean Lotus +7,952 8 10. Felipe Massa Williams ei aikaa 5 11. Jules Bianchi Marussia ei aikaa 3