HJK-tähti Jair Silvan salattu seksuaalirikostuomio yllätti seurapomon: "Hyvin pettynyt olo" – tapaus voi muuttaa Veikkausliigan käytäntöjä

HJK:n brasilialaispelaajan Jair Silvan saama ja seuran täydellisesti yllättänyt rikostuomio tyrmistyttää pelaajan Suomeen tuoneessa AC Oulussa. Iltalehti kertoi maanantaina Silvan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä saamasta seitsemän kuukauden ehdollisesta vankeustuomiosta.

Silva saapui ensimmäisen kerran urallaan Suomeen vuonna 2016, kun hän liittyi AC Oulun joukkueeseen. Tuomioon johtanut teko tapahtui samana vuonna Silvan pelatessa Oulussa.

AC Oulun toimitusjohtaja Juho Meriläinen otti tiedon Silvan tuomiosta vastaan hämmentyneenä.

– Todella kova yllätys ensinnäkin kaverin tietäen. Semmoinen olo, että ei olisi uskonut. Tietenkin sen jälkeen semmoinen hyvin pettynyt olo, Meriläinen sanoo MTV Urheilulle.

Silva ehti pelata Oulussa kolmella kaudella ennen siirtoaan Ilvekseen ja myöhemmin HJK:hon. Oulussa reaktiot ovat Meriläisen mukaan olleet yllättyneitä.

– Samalla tavalla, mitä olen jutellut. Ensin semmoinen vähän ihmetys ja yllätys. Sen jälkeen totta kai tosi tuomitseva suhtautuminen.

Silvan saama tuomio tuli myös HJK:lle täysin yllätyksenä. Seura reagoi nopeasti ja purki vielä maanantain aikana pelaajan sopimuksen. Myöskään Oulussa pelaajan rikollisesta toiminnasta ei ollut mitään vihiä. Silva sai rikostuomionsa huhtikuussa 2021 ollessaan jo HJK:n sopimuspelaaja.

– Kyllä se meillekin tuli (yllätyksenä). Ei ole mitään viitteitä ollut, ei minkäänlaisia yhteydenottoja eikä huhuja tai mitään, Meriläinen sanoo.

– Eihän meidän tiedoissamme hänen taustassaan ollut mitään. Tämä on ollut ihan puskista tullut homma. Ei olisi voitu taustoja tutkimalla voitu välttää tätä asiaa.

HJK tiedotti Jair Silvan sopimuksen purkamisesta muun muassa Instagramissa. Julkaisun voit katsoa alta.

Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa toteaa, että Silvan rikostuomio pysyi kaikilta salassa, koska pelaaja ei asiaa tuonut missään vaiheessa esiin. Veikkausliiga ei ole suosittanut seuroille työntekijöiden rikosrekisterin selvittämistä. Nyt tapahtuneen tiimoilta asiasta käydään kuitenkin Marjamaan mukaan keskustelua.


– Työsopimus on seuran ja työntekijän välinen, eikä siihen ole ollut suositusta, että rikosrekisteri täytyy selvittää, hän sanoo.

– Varmasti tästä keskustelua käydään. Mikä se lopputulema on, on eri asia. Varmasti keskusteluun nousee, miten paljon mitäkin asiaa pyritään etukäteen selvittämään.

Meriläisen mielestä seuraan saapuvien pelaajien rikostaustan selvittäminen "ei varmasti olisi huono asia". Käytäntö on jo olemassa junioriseurojen valmentajarekrytoinneissa.

– Junioreissa se liittyy siihen, että he ovat suoraan tekemisissä lasten ja nuorten kanssa valmentajasuhteissa. Tämä on tapahtunut vapaa-ajalla, ei meidän toiminnassamme, Meriläinen sanoo.

– Ehdottomasti pistää miettimään, eikä varmasti ainakaan yhtää vähempää käytetä resursseja taustojen tutkimiseen.


Lue myös:

    Uusimmat