Jalkapallon Veikkausliigan sunnuntain kierroksella Viikingit ja Helsingin Jalkapalloklubi päätyivät 1-1-tasapeliin Vuosaaren Heteniityn kentällä. Pääkaupungin paikallisderby näytti jo kääntyvän viime otteluissaan ailahtelevasti esiintyneelle HJK:lle Farid Ghazin 49. minuutilla tekemällä maalilla, kunnes kotijoukkue Viikinkien Vjatsheslav Malakejev nosti isännät tasoihin pelin 85. minuutilla.
Tampereen United siirtyi liigakärkeen 2-1-kotivoitollaan turkulaisesta Interistä. Unitedin kummastakin maalista vastasi Toni Järvinen 54. ja 81. minuuteilla. Oulun Rafinha oli vienyt vieraat taukojohtoon pelin 34 minuutilla.
Espoossa Honka otti ensimmäisen voittonsa sitten avauskierroksen voittamalla IFK Mariehamnin 2-0. Pitkään näytti, että IFK venyy kauden viidenteen tasapeliinsä kuudessa ottelussa. Peke Huuhtanen kuitenkin vei Hongan johtoon, kun ottelua oli pelattu jo 88 minuuttia. Jami Puustinen pääsi viimeistelemään loppulukemat kaksi minuuttia myöhemmin.
Vaasassa Pietarsaaren Jaro otti otteen Pohjanmaan jalkapalloherruudesta kaatamalla paikallisväännössä VPS:n 2-1. Jaro johti tauolla Toni Junnilan 19. minuutilla viimeistelemällä maalilla 1-0. Toisella puoliajalla VPS nousi tasoihin Tero Taipaleen 83. minuutilla syntyneellä maalilla. Jaron Jussi Aalto kuittasi isäntien tasoituksen kaksi minuuttia myöhemmin vieden Pohjanmaan jalkapallovaltikan toistaiseksi Pietarsaareen.
FC Lahti jatkoi hyviä otteita kotikentällään ja löi AC Oulun 2-1. Rafael vei Lahden johtoon jo pelin kuudennella minuutilla. Oulun Antti Pehkonen tasoitti pelin vain viisi minuuttia myöhemmin. Toisen puoliajan 49. minuutilla Lahden Berat Sadik iski isäntien voittomaalin.
Veikkausliiga sunnuntaina:
FC Honka - IFK Mariehamn 2-0 (0-0)
VPS - FF Jaro 1-2 (0-1)
Viikingit-HJK 1-1 (0-0)
FC Lahti - AC Oulu 2-1 (1-1)
Tampere United - FC Inter 2-1 (0-1)
Veikkausliigan sarjataulukko 20.5.:
Tampere U 6 4 1 1 8- 6 13 Haka 5 4 0 1 6- 3 12 FC Lahti 6 3 1 2 9- 10 10 HJK 6 2 3 1 8- 7 9 TPS 5 2 2 1 6- 3 8 Honka 6 2 2 2 9- 8 8 Jaro 6 2 2 2 8- 7 8 AC Oulu 6 2 2 2 6- 6 8 MyPa 5 2 1 2 7- 5 7 KooTeePee 5 2 1 2 6- 5 7 Inter 6 1 2 3 8- 7 5 Viikingit 6 1 2 3 6- 10 5 IFK Mariehamn 6 0 4 2 3- 6 4 VPS 6 0 3 3 3- 10 3
Seuraavat ottelut: 21.5. MyPa-KooTeePee, 23.5. HJK-Tampere U, AC Oulu-TPS, Jaro-Honka, 24.5. Haka-MyPa, Inter-Viikingit.
Otteluiden maalintekijät Tulospalvelusta.
(MTV3-STT)