HIFK kaatoi SaiPan Lappeenrannassa

Ilkka Heikkinen, kuva: Lauri Ouvinen
Ilkka Heikkinen, kuva: Lauri Ouvinen
Julkaistu 20.12.2007 22:18

HIFK teki kaksi ratkaisevaa maalia ylivoimalla ja otti 2-4-voiton SaiPasta jääkiekon SM-liigan torstain kierroksella.

HIFK:n edellisestä voitosta Lappeenrannassa oli kulunut jo puolitoista vuotta. HIFK:n Ilkka Heikkisen hyvä pelivire jatkui maaotteluista. Hän teki yhden maalin ja antoi syötön Kimmo Kuhdan tekemään HIFK:n neljänteen maaliin.

- Alku oli aikamoista hakemista, mutta toisessa erässä päästiin niskan päälle. Loppu oli hetken tiukkaa alivoimalla, mutta puolustus piti. Ollaan naureskeltu sitä, että milloin se voitto oikein tulee Lappeenrannasta ja jo oli aikakin, Heikkinen sanoi.

SaiPan oma peli ei toiminut oikeastaan koko ottelussa. Parhaimmillaan se oli Jarno Lippojoen avausmaalin jälkeisillä minuuteilla, kun terävintä liikettä piti nuorten pelaajien nelosketju. Nelosketjun ja SaiPan paras pelaaja oli Anssi Löfman, joka yritti kovasti.

- Tuli pari nukahdusta ja HIFK iski ylivoimalla. Kiekko pomppi tänään näin. Turha on puhua joukkueen loukkaantumistilasta, sillä on mentävä näillä mitä on. Tänään nuoret olivat hyviä. Erityisesti lämmitti seuran oman kasvatin Löfmanin esiintyminen, sanoi SaiPan päävalmentaja Heikki Mälkiä.

HIFK:n valmentaja Harri Rindel l piti joukkueensa suoritusta tasapainoisena.

SaiPa-HIFK 2-4 (0-0, 1-1, 1-3)

1. erä: Maaliton.

Jäähyt: 2.55 Teemu Paakkarinen S 2 min, 14.39 Jermu Porthen H 2 min, 17.54 Arttu Luttinen H 2 min, 17.54 Juho Mielonen S 2 min.

2. erä: 29.28 Jarno Lippojoki (Valtteri Tenkanen-Petri Koskinen) 1-0, 33.09 Ilkka Heikkinen (Stephen Guolla-Charlie Cook) 1-1 yv.

Jäähyt: 23.58 Ossi-Petteri Grönholm S 2 min, 31.56 Grönholm S 2 min, 34.42 Janne Kolehmainen S 2 min.

3. erä: 41.15 Luttinen (Porthen-Lennart Petrell) 1-2, 49.28 Cook (Janne Laakkonen-Ryan Vesce) 1-3 yv, SaiPa aikalisä 52.18, 52.28 Joni Tuominen (Jarkko Immonen) 2-3 yv, HIFK aikalisä 58.31, 59.47 Kimmo Kuhta (Jussi Pesonen-Heikkinen) 2-4 yv tm.

Jäähyt: 45.02 Kuhta H 2 min, 48.29 Ville Snellman (kärsi Elmeri Kaksonen) S 2+10 min, 51.55 Cook H 2 min, 52.18 Aleksi Holmberg H 2 min, 52.47 Dan Hacker S 2 min, 58.31 jr SAI (kärsi Kaksonen) 2 min.

Jäähyt yht: SaiPa 8x2 min ja Ville Snellman 10 min = 26 min, HIFK 5x2 min = 10 min.

Torjunnat: Iiro Tarkki S 7+16+11=34 (pois 59.29-59.47), Jan Lundell H 10+6+7=23.

Tuomarit: Aleksi Rantala (Stefan Fonselius ja Juha Suoraniemi).

Yleisöä: 3105.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko