Hierro - salaisuuksien saari

Espanjalainen Gabe Ibanez on tehnyt elokuvan, joka on sekoitus kauhuelokuvaa ja psykologista tutkielmaa. Tuottajat ovat Pan's Labyrinthin ja Orpokodin tuottajia, mikä lupaa paljon ja antaa osviittaa tyylilajista. Hierron päähenkilö on Maria, meribiologi ja 5-vuotiaan Diegon yksinhuoltaja. Maria matkustaa poikansa kanssa lautalla Hierron saarelle, torkahtaa hetkeksi eikä herättyään löydä lasta mistään. Perusteellisten poliisitutkimusten jälkeen ainoa looginen selitys on se, että Diego on pudonnut mereen. Puolisen vuotta myöhemmin Mariaa pyydetään palaamaan saarelle, josta on löytynyt Diegon tuntomerkkejä vastaava lapsen ruumis. Marian mielikuvitus riistäytyy valloilleen: hän on vakuuttunut Diegon olevan elossa jossakin. Ilmoitukset toisesta, auto-onnettomuudessa kadonneesta pikkupojasta, vahvistavat näitä kuvitelmia. Elokuvan alussa nähty auto-onnettomuus on muuten kuvattu ja leikattu harvinaisen tehokkaasti.

Nukkuminen ja vesi rupeavat aiheuttamaan Marialle pelkotiloja - ja veden pelko on meribiologille kiistattoman hankala fobia. Uupumuksen ja pakkomielteen johdattama Maria alkaa nähdä kaikkialla salaliittoja, uhkaavia varoitus- ja ennusmerkkejä. Mainoksia ja lyhytelokuvia ohjannut Ibanez rakentaa Hierrossa tunteiden helvetin, jossa kauhu syntyy mielen tuskaisesta harhaisuudesta, toden ja kuvitelmien hämärtymisestä. Todellisuus ja fiktio ovat tarjonneet karmivia esimerkkejä siitä, kuinka suru voi suistaa hulluuteen. Vielä Mariaa syvemmissä pohjamudissa ryömii poikansa menettänyt pariskunta Lars von Trierin elokuvassa Antichrist.

Espanjan tähtinäyttelijä Elena Anaya kärsii kuvissa lähes koko ajan ja kokee tarinassa myös huomattavan fyysisen muodonmuutoksen. Harva elokuva on niin leimallisesti yhden näyttelijän varassa kuin Hierro. Tarinan toinen tärkeä hahmo on Hierron vulkaaninen saari, jonka maisemat voimistavat pahaenteistä tunnelmaa, vaikutelmaa, että ilmassa on jotakin outoa. Tämä kaikki kuulostaa tehokkaalta, mutta katsoja väsähtää vellovaan angstiin ja alkaa kaivata ratkaisua ja selitystä. Esikoisohjaaja Ibanez käyttää myös liian innokkaasti kauhuelokuvan kliseitä, ulvovaa tuulta, narisevia ja kiinni paiskautuvia ovia ja hämäriä hahmoja. Tämä on katsojien halpaa säikyttelyä. Myös elokuvan musiikki on tyyliin nähden turhan mahtailevaa.

Katso elokuvan traileri .

Teksti: Minna Karila