Mainos

Hide and Seek

USA 2005. Ohjaus: John Polson. Käsikirjoitus: Ari Schlossberg. Tuotanto: Barry Josephson, John Rogers. Kuvaus: Dariusz Wolski. Leikkaus: Jeffrey Ford. Pääosissa: Robert De Niro, Dakota Fanning, Famke Janssen, Elisabeth Shue, Amy Irving, Dylan Baker, Melissa Leo, Robert John Burke. Kesto: 101 min.

Mitäänsanomattomia psykologisia jännäreitä mahtuu kolmetoista tusinaan, mutta onneksi John Polsonin ohjaus ei ole yksi niistä. Hide and Seek on hyvin näytelty ja nokkelasti käsikirjoitettu kauhupaketti, joka onnistuu sekä pelottamaan että yllättämään alusta loppuun. Mikä parasta, elokuva ei alennu lajityypin halvimpaan ja useimmin nähtyyn ratkaisuun: yliluonnolliseen selitykseen. Laadukkaan värisyttelyn kirkkaimpana tähtenä hehkuu 11-vuotias lahjakkuus Dakota Fanning.

Menestyvän psykiatrin David Callawayn (Robert De Niro) vaimo (Amy Irving) viiltää itsensä odottamatta hengiltä ammeeseen, ja pieni tytär Emily (Fanning) traumautuu pahoin. Tukeakseen Emilyn paranemisprosessia yksinhuoltaja-isä muuttaa hänen kanssaan suurkaupungin hälystä pikkuyhteisöön mukavaan taloon. Idylli alkaa pian rakoilla, kun tyttö löytää mielikuvitusystävän: ensin Charlie vaikuttaa harmittomalta keinolta selviytyä menetyksestä, mutta sitten sen nimissä alkaa tapahtua yhä ilkeämpiä tihutöitä. Itseensä vetäytyvä Emily – saati Charlie – ei hyväksy isän kaunista mutta fiksua tyttöystäväehdokasta (Elisabeth Shue), vaan leikkii pakkomielteisesti edesmenneen äidin opettamaa piiloleikkiä. ”Come out, come out, where ever you are…” kuuluu pelin uhkaava hokema.

Älyllään pärjäämään tottuneen psykiatrin ammattitaidosta ei ole apua, kun oma tytär näyttää seonneen. Aluksi vaarassa ovat vain nuket, sitten talon eläimet – ja lopulta ihmiset. Apuun tarvitaan kaunista mutta fiksua perheystävää, lapsiterapeutti Katherinea (Famke Janssen), vaan osaako hänkään enää auttaa epätoivoisessa tilanteessa? Kuka Charlie lopulta on? Miten pikkutyttö voi suoriutua kaameista hirmuteoista? Entä onko kummallisesti käyttäytyvillä naapureilla tai kaupungin sheriffillä (Dylan Baker) osuutta asiaan? Arvoitukset kiristyvät kauhunkierteeksi.

Australialaisohjaaja Polson (Siam Sunset) kuljettaa tarinaa varmaotteisesti ja näyttelijöihinsä luottaen. Pelottavan piiloleikin jännite kasvaa tasaisen piinallisesti, ja miljööt (iso sokkelotalo, hämärä metsikkö luolineen, pimeä kellari, Psykostakin tuttu suihku jne.) hyödynnetään taiten. Syyllinen kätkeytyy monikerroksiseen psykologiseen kuvioon yksinkertaisen kummitusjutun sijaan – ja vaikka ovela loppukoukku on nähty jossain ennenkin, ilmaantuu se kuitenkin valmistautumattomalle katsojalle puun takaa.

Elokuvan ehdottomasti tehokkaimman elementin muodostavat Dakota Fanningin kasvot, ja niitä kamera tarkasteleekin pitkin lähikuvin. Mm. Minä olen Sam -elokuvassa vakuuttanut suurisilmä pystyy nuoresta iästään huolimatta ilmentämään päällekkäisiä, ristiriitaisia tunteita niin uskottavasti, että aikuisnäyttelijät, jopa diabolinen De Niro, tahtovat jäädä tytön varjoon.

Teksti: Tuuve Aro
Kuva: FS Film

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja