Venäjän valmentaja Guus Hiddink kehui vuolaasti ottelun pelaajaksi valittua Andrei Arshavinia Venäjän voitettua Hollannin 3-1 EM-kisojen puolivälierässä lauantaina.
- Hän ei ollut edes oikeastaan ottelukunnossa, mutta hänellä on valtavasti lahjakkuutta, Hiddink kehui pelintekijäänsä.
- Hän tietää miten harhautella puolustajia niin, että he voivat juosta hänen mukanaan, mutta eivät pääse iskemään. Luonto antoi hänelle tuon lahjan.
Arshavin oli Venäjän kaksi ensimmäistä lohkovaiheen ottelua pelikiellossa potkaistuaan viime marraskuussa vastustajan pelaajaa karsintapelissä Andorraa vastaan.
Paluuta kannatti kuitenkin odottaa, sillä Arshavin johdatti ensin Venäjän 2-0-voittoon Ruotsista ja Hollanti-pelissä hän rakensi 2-1-voittomaalin ja teki itse viimeisen.
Hiddinkin myönsi 27-vuotiaan venäläisen hankalan maineen.
- Hänellä on maine hankalana ihmisenä, mutta ei minulle. On vain mukavaa työskennellä tämän kaverin kanssa, hän on luontainen voittaja, Hiddink sanoi.
(MTV3-Reuters)
Lue myös:
Venäjä jyräsi Hollannin kumoon jatkoajalla
van Basten: Venäjä oli kiistatta parempi
Hiddink: Päihitimme Hollannin kaikilla osa-alueilla
Van der Sarin ennätysottelu päättyi suruun
Huttunen: Venäjän paremmuudesta ei kysymystäkään