Hevoskuljetusvaunu irtosi Kauhavalla auton perästä ja törmäsi vastaantulleisiin – kolme loukkaantui

Pohjanmaan poliisi sai eilen maanantai-iltana kello kahdeksan aikaan ilmoituksen usean ajoneuvon onnettomuudesta Kauhavalla.

Poliisin alustavan tutkinnan mukaan vaikuttaa siltä, että henkilöauto, jonka perään oli kytketty hevoskuljetusvaunu, oli kääntynyt Kauhavantieltä vasemmalle valtatielle 19 kohti etelää. Hevoskuljetusvaunun kyydissä oli traktorimönkijä.

Matkattuaan muutaman sadan metrin verran, hevoskuljetusauto irtosi vetoautosta. Ensin irronnut hevoskuljetusvaunu törmäsi vastaantulevan matkailuauton vasempaan kylkeen ja sen jälkeen matkailuauton takana ajaneen henkilöauton väistöliikkeestä huolimatta sen vasempaan kylkeen.

Törmäyksen voimasta henkilöauto suistui tien oikeaan reunaan ja irronnut hevoskuljetusvaunu kyljelleen kulkusuunnassaan vasemmalle ojaan.

Kolme henkilöauton kyydissä ollutta matkustajaa loukkaantuivat lievästi ja heidät toimitettiin sairaalaan tarkastettaviksi. 

Poliisin tutkinnassa ei vielä ole selvinnyt, mikä aiheutti hevoskuljetusauton irtoamisen vetoauton koukusta. Poliisi jatkaa tutkintaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Lue myös:

    Uusimmat