Mainos

Henkivakuutusyhtiö Suomen Pohjola-potti hajautetaan

Henkivakuutusyhtiö Suomen noin kolmen miljardin arvoinen osakepotti Pohjolasta myydään hajautetusti kotimaahan ja ulkomaille.

Asiasta kertoo Pohjolan pääjohtaja Iiro Viinanen Väli-Suomen sanomalehtien haastattelussa. Viinasen mukaan ostomahdollisuus annetaan myös kotimaisille sijoittajille. Loput osakkeet pyritään hajauttamaan ulkomaille.

Viinasen mukaan osakkeiden myynti yhdelle taholle ei ole Pohjolan intresseissä, koska se pitäisi pörssikurssia alempana kuin hajautettu omistajamalli. Yksi ostajaehdokas on ruotsalainen vakuutusyhtiö Skandia, josta tulee Pohjolan suurin omistaja siinäkin tapauksessa, että Suomen osake-erä hajautetaan useille ostajille. Vakuutusyhtiö Pohjolan pääjohtajan Iiro

Suomea ei herätetä henkiin

Viinasen mukaan Suomi-yhtiötä ei voi herättää henkiin. Pohjola on ostanut Suomi-yhtiöltä oikeuden uusiin henkivakuutuksiin, eikä se tästä kaupasta luovu ilman isoa riitaa, Viinanen sanoo.

Suomi-yhtiö ei ole enää ottanut uusia vakuutuksia. Viinasen mukaan Suomi-yhtiö ei voi toimia ilman Pohjolan organisaatiota. Jos riita pahenee, Pohjola voi purkaa Suomen vakuutusten hoitosopimuksen.
(STT-MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.