Helsinki järjestää 2007 Eurovision laulukilpailut

Helsingin Areena
Julkaistu 21.06.2006 14:40(Päivitetty 21.06.2006 16:17)

YLE on päättänyt, että vuoden 2007 Eurovision laulukilpailut järjestetään Helsingissä. Kilpailun tapahtumapaikkana on Helsinki Areena. Päätös julkistettiin tiedotustilaisuudessa keskiviikkoiltapäivänä.

Suomi sai järjestettäväkseen Eurovision laulukilpailut Lordin voitettua Ateenassa järjestetyt tämänvuotisen kilpailun kappaleella Hard Rock Hallelujah.

Turku kilpaili viime metreille asti kilpailun järjestelyvastuusta. Taloudellisista näkökulmista Helsinki ja Turku olivat tasaveroiset hakijat, kertoi televisiojohtaja Olli-Pekka Heinonen. Kilpailupaikan valinnan ratkaisivat käytännön järjestelyihin liittyvät seikat. Helsingin kaupungilla ja Helsinki Areenalla on molemmilla pitkä kokemus suurtapahtumien järjestämisestä, ja Areenan suuri paikkamäärä mahdollistaa suuren yleisömäärän katsomossa.

Kaikkiaan 52. Eurovision laulukilpailujen päätuottajaksi on nimitetty YLEn ohjelmistojohtaja Heikki Seppälä, jolla on pitkä kokemus suurien tv-tuotantojen ja tv-viihteen alalta. Seppälä vakuuttaa, että Suomessa riittää osaamista ja ihmisiä näin suuren viihdetapahtuman järjestämiseen ja televisiointiin. Toukokuussa 10. ja 12. päivä järjestettävät kilpailut on tarkoitus televisioida noin 40 maahan.

Alustava budjetti 13 miljoonaa euroa

Helsingin AreenaHelsingin AreenaHartwall Areena

Yleisradio arvioi Eurovision laulukilpailujen maksavan noin 13 miljoonaa euroa. Tämä on vähemmän kuin tänä vuonna Ateenassa järjestettyjen kilpailujen budjetti. Rahoitusta kilpailuille haetaan Euroopan yleisradiounioni EBU:n jäsenmailta, Suomen valtiolta ja Helsingin kaupungin kaltaisilta yhteistyökumppaneilta. Osa kuluista on tarkoitus kattaa pääsylipputuloilla.

Yleisradion edustajat eivät vielä ryhtyneet arvioimaan myyntiin tulevien pääsylippujen hintoja. Ateenassa lippujen hinnat vaihtelivat 120 ja 300 euron väliltä.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Euroviisut