Helsingissä juhlittu Taiteiden yötä - lähetä kuvasi Uutissilmään

Kulttuurikeskus Mellarissa vietettiin Taiteiden Yötä Afrikka teemalla. Tarjolla oli ruokaa ja erillaista ohjelmaa. Illan päätti Mama Africa joka tarjosi viidakkorumpu-musiikkia ja tanssia.
Julkaistu 27.08.2010 15:19(Päivitetty 28.08.2010 13:07)

Helsingissä järjestetty Taiteiden yö on sujunut poliisin mukaan rauhallisesti, vaikka ihmisiä on ollut liikkeellä jopa kolminkertainen määrä normaaliin viikonloppuiltaan verrattuna.

Poliisia on työllistänyt eniten juhlijoiden rauhoittelu ja alkoholin takavarikoiminen alaikäisiltä. Vakavia pahoinpitelyitä ei ole tullut poliisin tietoon myöhäisiltaan mennessä.

Tapahtuma levittäytyi perinteisesti ympäri kaupunkia, mutta eniten vilinää on ollut ydinkeskustassa ja sen läheisyydessä. Etenkin monet keskustan puistot ovat täyttyneet illan ja yön aikana.

Akateemisessa kirjakaupassa järjestettiin Kirjojen yö -tapahtuma jo 22. kerran. Paikalla kävi satoja ihmisiä. Akateemisessa nähtiin musiikkiesityksiä, luettiin runoja ja kuunneltiin kirjailijoiden keskusteluja.

Koko Taiteiden yö -ohjelmisto löytyy Helsingin Juhlaviikkojen sivuilta.

Kulttuurikeskus Mellarissa vietettiin Taiteiden Yötä Afrikka teemalla. Tarjolla oli ruokaa ja erillaista ohjelmaa. Illan päätti Mama Africa joka tarjosi viidakkorumpu-musiikkia ja tanssia.Kulttuurikeskus Mellarissa vietettiin Taiteiden Yötä Afrikka teemalla. Tarjolla oli ruokaa ja erillaista ohjelmaa. Illan päätti Mama Africa joka tarjosi viidakkorumpu-musiikkia ja tanssia.MTV3 2010

(MTV3 - STT)

Olitko paikalla? Lähetä oma suosikkikuvasi Taiteiden yö -tapahtumasta Uutissilmään.

Katso Kari Pyrhösen juttu

Sumo video id

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa