He ovat olleet 30 vuotta kansanedustajina

Sdp:n Kari Rajamäki (vas.), keskustan Sirkka-Liisa Anttila ja kokoomuksen Kimmo Sasi poseeraavat eduskuntauriensa 30-vuotisjuhlallisuuksissa tänään eduskunnassa.Lehtikuva
Julkaistu 09.04.2013 13:55(Päivitetty 19.06.2013 09:56)

Kolme kansanedustajaa, keskustan Sirkka-Liisa Anttila, SDP:n Kari Rajamäki ja kokoomuksen Kimmo Sasi, ovat juhlistaneet 30-vuotista parlamentaarikon uraansa.

Eduskunnassa järjestetyssä kahvitilaisuudessa entinen kansanedustaja, Kelan pääjohtaja Liisa Hyssälä (kesk.) muisti vanhoja eduskuntatovereitaan kullekin ominaisella lahjalla.

Maatalousministerinä toiminut Anttila sai iltalypsyjakkaran. Jokamiehen viehekalastusoikeutta ajanut Rajamäki sai puolestaan uistinkelan perussuomalaisille menneiden äänten kalasteluun. Sasille lahjoitettiin kasa silmälaseja, koska on pitänyt samaa sankakuosia koko uransa ajan.

Kolmikko valittiin eduskuntaan ensimmäisen kerran vuonna 1983, ja he aloittivat uransa eduskunnassa saman vuoden huhtikuun alkupuolella.

Rajamäki ja Sasi ovat istuneet eduskunnassa siitä lähtien yhtäjaksoisesti. Anttila valittiin vuonna 1996 Euroopan parlamenttiin, josta hän palasi eduskuntaan vuonna 1999.

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) muistutti onnitellessaan kolmikkoa, että kaikki ovat toimineet myös ministereinä, mutta palanneet vielä kansanedustajan työhön.

(MTV3 - STT)

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa