Hautaustoimistojen Liitto: Epämääräiset alihankkijat pilaavat vainajien kuljetuksen maineen

Julkinen, viranomaisten tilaama vainajien kuljetus on alihankkijoiden ja niiden alihankkijoiden lisääntyneen käytön vuoksi huonossa maineessa, moittii Hautaustoimistojen Liitto.

Liiton puheenjohtajan Kyllikki Forsiuksen mukaan vainajaa haettaessa on käytetty muita ajoneuvoja kuin hautaustoimiston autoa, henkilöstön peruskoulutuksessa on isoja puutteita ja noudon yhteydessä markkinoidaan jotain muuta yritystä.

– Omaiset ovat reklamoineet muun muassa siitä, että kotiin tullaan shortseissa, ja jälkeenpäin soitetaan ja markkinoidaan esimerkiksi sairaalayritystä, Forsius kertoo MTV3:n Uutisille.

Forsiuksen mukaan suurin kysymys on raha. Puheenjohtajan mukaan mukaan halvimmilla hinnoilla ei pystytä toimimaan. Silloin käytetään alihankkijoita ja niiden alihankkijoita.

– Julkisissa kuljetussopimuksissa on mahdollisuus käyttää alihankkijaa. Sen vuoksi ei ole sitten aina mahdollista valvoa, että poliisin sopimuskumppani on enää se palveluntuottaja. Laatu heikkenee, Forsius sanoo.

Puheenjohtaja Forsius sanoo, ettei voida tehdä eroa suurten kaupunkien ja haja-asutusalueiden välillä. Molemmissa on perinteisiä yrityksiä, jotka osaavat asiansa, sekä muunlaisia toimijoita.

– Kun perustetaan yritys varta vasten siihen, että saadaan mahdollisimman paljon julkisia kuljetussopimuksia itselle, mutta kuitenkin tuotetaan ne alihankkijalla, se rupeaa näkymään.

Yleensä niin sanotun viranomaiskuljetuksen tilaaja on poliisi, sillä lain mukaan poliisin tehtävä on järjestää vainajan kuljetus. Poliisi on myös paikalla, kun julkista kuljetusta suoritetaan, ja sillä on mahdollisuus tarkastaa esimerkiksi ajoneuvot ja henkilökunta. Julkinen kuljetus tulee kysymykseen silloin, kun ihminen kuolee kotiin tai tapahtuu kuolemaan johtanut onnettomuus.

Forsiuksen mukaan väärinkäytökset ja mieliharmit ovat lisääntyneet varsinkin viimeisimmän parin vuoden aikana hyvinkin voimakkaasti.

Lue myös:

    Uusimmat