Pirkkalalainen Jarmo Hast sai sunnuntaina hopeisen tilipäivän triathlonin pitkän matkan EM-kilpailussa. Hopean lisäksi Hast palkittiin Tampereella 4 000 eurolla.
– Kyllä tämä taitaa mennä saavutusteni listalla sinne ihan ykköseksi, Hast arvioi EM-hopean merkitystä.
Hast, 35, esti kisassa espanjalaisten kolmoisvoiton. Mestaruuden voitti Miquel Blanchart. Pronssille pinnisteli Alfaro San Ildefonso, joka hävisi Hastille lähes minuutin.
Tampereen keskustassa käydyssä kilpailussa uitiin ensin neljä kilometriä, sitten pyöräiltiin 114,6 kilometriä ja lopuksi juostiin 30 kilometriä. Alkuperäistä 120 kilometrin pyöräilyosuutta jouduttiin lyhentämään turvallisuussyistä.
Hopea ratkesi juoksussa
Hast nappasi hopean kisan huipentaneella juoksuosuudella. Kun kilpailijat lähtivät juoksuosuudelle, pirkkalalainen oli noin viisi ja puoli minuuttia kärkeä jäljessä. Hän nousi kolmanneksi juoksuosuuden kolmannella 7,5 kilometrin lenkillä.
– Toiseksi nousin viimeisellä lenkillä, noin viisi kilometriä ennen maalia. Enkä jäänyt siinä sitten odottelemaan, Hast kertasi kisan vaiheita.
Joroisten Sporttiklubia edustava Hast ei joutunut loppumatkalla repimään itsestään ihan kaikkea irti.
– Jos olisi mennyt kirikamppailuksi, niin kyllä minulla olisi ollut vielä varaa kiristää, niin että maalissa olisi ollut sitten ihan levynä.
Erinomaisen juoksuosuuden lisäksi myös pyöräily sujui Hastilta hyvin.
– Uinti meni tänään minulta vähän alakanttiin. Uinti ei tunnu tällä hetkellä olevan vahvuutenani. Toki pyörälläkin pitäisi pystyä ajamaan kovempaa.
Rahat haussa Havaijin-matkaan
Hast voitti parisen viikkoa sitten olympiamatkojen (uinti 1500 m, pyöräily 40 km ja juoksu 10 km) Suomen mestaruuden Kuopiossa ja sijoittui viime vuoden pitkän matkan EM-kisoissa seitsemänneksi.
– Olen kymmenen vuotta keskittynyt olympiamatkan kilpailuihin, mutta ne ovat minulta nyt ohi.
– Seuraavaksi on vuorossa Barcelonan täyden matkan kilpailu, jossa eliitin voittajalle on tarjolla 8 000 euron palkintorahat. Puolentoista kuukauden kuluttua käytävään Barcelonan kilpailuun lähtee Suomesta varmaankin 50 kilpailijaa.
Barcelonan kilpailun jälkeen hopeamitalistilla on tarkoitus viedä liikuntaneuvojan opinnot päätökseen Varalan urheiluopistossa.
Ensi vuoden syksyllä on Hast hinkuaa mukaan Havaijin Ironman-kilpailuun, jossa kilpaillaan täysmatkoilla. Siinä uintiosuus on 3,8 kilometriä, pyöräily 180 kilometriä ja juoksuna maraton 41,2 kilometriä.
– Jos jostain vain löytyisi sponsoreita. Valmistautuminen ja osallistuminen Havaijin kisaan vaatisi 15 000–20 000 euroa, Hast laski.
Pitkän matkan EM-kilpailut (uinti 4 km, pyöräily 114,6 km, juoksu 30 km), Tampere:
Miehet:
1) Miquel Blanchart Espanja 5.33.07 (uinti 47.05, pyöräily 2.51.10, juoksu 1.53.57)
2) Jarmo Hast Suomi 5.37.32 (uintiaika puuttuu, pyöräily 3.42.57, juoksu 1.53.45)
3) Alfaro San Ildefonso Espanja 5.38,27 (46.42, 2.51.25, 1.59.24)
4) Petr Vabrousek Tshekki 5.38.34
5) Emil Dalgaard Tanska 5.39.06
6) Matteo Annovazzi Italia 5.39.48
...
13) Tuukka Miettinen Suomi 5.46.30 (55.19, 2.50.10, 2.00.05)
18) Mika Luoto Suomi 5.55.15
23) Juha Laitinen Suomi 6.39.50.
Naiset:
1) Camilla Pedersen Tanska 6.10.25 (uinti 52.40, pyöräily 3.07.09, juoksu 2.909.41)
2) Michelle Vesterby Tanska 6.15.33 (52.51, 3.08.57, 2.12.42)
3) Ewa Bugdol Puola 6.27.38 (52.55, 3.19.01, 2.14.21)
4) Eva Potuckova Tshekki 6.30.44
5) Eva Ledesma Espanja 6.33.00
6) Heidi Hyvärinen Suomi 6.37.51 (1.01.18, 3.20.53, 2.14.16)
7) Merja Kiviranta Suomi 6.40.16 (57.28, 3.18.35, 2.23,24)
...
9) Venla Koivula Suomi 6.46.59, 10) Henrika Malmström Suomi 6.50.43.