Japani 1998. Ohjaus ja käsikirjoitus: Takeshi Kitano. Kuvaus: Hideo Yamamoto. Leikkaus: Takeshi Kitano, Yoshinori Ota. Tuotanto: Masayuki Mori, Yasushi Tsuge, Takio Yoshida. Pääosissa: Beat Takeshi (Takeshi Kitano), Kayoko Kishimoto, Ren Osugi, Susumo Terajima, Tetsu Watanabe. Kesto: 103 min.
Takeshi Kitano on mielenkiintoinen, vaikea ja tinkimätön elokuvantekijä. Elokuvista voi pitää tai sitten ei, mutta niitä on kuitenkin pakko arvostaa. Hana-bi - Tulikukkia on äärimmäisen surullinen, raaka ja silti runollisen kaunis elokuva. Se vaatii katsojaltaan paljon.
Takeshi esittää itse Nishi-nimistä poliisia, joka piipahtaa töistä katsomaan kuolettavaa leukemiaa sairastavaa vaimoaan. Samaan aikaan hänen työtoveriaan haavoitetaan niin että tämä halvaantuu. Nishi ajautuu kierteeseen, jossa hän joutuu lainaamaan rahaa rikollisjärjestö Yakuzalta pystyäkseen auttamaan perheensä hylkäämää ystäväänsä ja viemään vaimonsa viimeiselle lomalle. Sekään ei vielä riitä ja lopulta ylämäki vain kasvaa liian suureksi.
Kitanon kerronta on kiinnostava sekoitus taide-elokuvan kiireetöntä kerrontaa täplitettynä äärimmäisen graafisella, realistisella väkivallalla. Realismi tarkoittaa tässä sitä, että nyrkiniskusta miehen naama on veristä mössöä ja silloin jalat eivät enää kanna. Tämä epäsuhtainen rytmitys saa vielä seurakseen ennakointeja ja takaumia, ajan sirpaleita valkokankaalla.
Kaiken alla löyhkää jokin läpipääsemätön angsti, joka heijastelee varmasti japanilaista yhteiskuntaa, mutta myös jotain muutakin. Nishin ainoa keino ratkaista asioita on fyysinen, yleensä äärimmäinen väkivalta. Kommunikaatio ei toimi, tunteita on vaikea, lähes mahdoton välittää. Aseiden kielen kaikki ymmärtää. Tulokset ovat kuitenkin tällöin myös äärimmäisiä.
Kitano tekee näyttelijäminästään Beat Takeshista Hana-Bissa oman elämänsä sivullisen, tarkkailijan. Naama nykien mies istuu tuppisuuna elämänsä tärkeimpien kysymysten äärellä ja toimii sitten kun on pakko. Sosiaalinen angsti kääntyy selälleen silloin kun väkivalta nostaa rumaa päätään.
Elokuvan muilla henkilöillä ei asiat ole juuri sen paremmin; vaimo viattomana uhrina, yakuzat toistensa maalitauluina ja poliisitoveri ammatistaan amputoituna tekohengitettyjen maalauksien maailmassa. Näyttelijät hoitavat vaikeat purskahtelevat roolinsa kunnialla.
Takeshi Kitanon teokset savat katsojan kiemurtelemaan. Tajuaa katsovansa taidokasta, sisällysekästä elokuvaa ja pelkää ettei pidäkään siitä. Hana-Bi on surullinen elokuva. Se on rujossa kauneudessaan lähes liiankin todellinen.
Teksti: Jari Rantala