Hämeenmaa-luokan miinalaivat varustetaan ilmatorjuntaohjuksin

Merivoimat varustaa alunperin ilmatyynyaluksiin kaavailemillaan ilmatorjunta-ohjuksilla kaksi Hämeenmaa-luokan miinalaivaa. Uudet rannikko-ohjukset sijoitetaan Dragsvikiin.

Merivoimat on tilannut kuusi ilmatorjunta-ohjusjärjestelmää laivue 2000:n käyttöön. Kaksi järjestelmää oli tarkoitus sijoittaa alunperin Tuuli-luokan ilmatyynyaluksille ja neljä Hamina-luokan ohjusveneille. Merivoimat ilmoitti kuitenkin luopuvansa ilmatyynyalushankkeesta kesäkuussa.

Hämeenmaa-luokan miinanlaskijat varustetaan etelä-afrikkalaisilla ilmatorjuntaohjuksilla ja saksalaisella tulenjohtojärjestelmällä. Uudelleen varusteltuina aluksia voidaan käyttää aiempaa monipuolisemmissa tehtävissä.

Alusten ohjusjärjestelmien lisäksi uudistetaan myös rannikkopuolustusta. Uudet rannikko-ohjukset on päätetty sijoittaa Tammisaaren Dragsvikiin ja koulutus Uudenmaan Prikaatissa aloitetaan 2005, kerrotaan Merivoimista.

Kaikkiaan ohjuksia on tilattu yhdelle joukkueelle. Tämä tarkoittaa vähintään neljää laukaisulaitetta.

Uudistetuille laivoille uusia tehtäviä

Ohjuksilla varustetuille Hämeenmaa-luokan miinanlaskijoille on uudistuksen myötä tulossa monipuolisempia tehtäviä. -Ennen Hämeemaa-luokan alukset olivat puhtaita miinalaivoja, uudistusten jälkeen niistä tulee miinanlaskukykyisiä korvettaja. Aluksia voidaan käyttää myös meriliikenteen suojaamistehtävissä, kertoo merivoimien tiedottaja Ilpo Bergholm.

-Kaikki järjestelmät ovat yhteensopivia Naton järjestelmien kanssa. Ei kukaan osta enää muunlaisia järjestelmiä. Näitä aluksia olemme ilmoittaneet myös Euroopan kriisinhallintajoukkoihin, kertoo Bergholm.

Meripuolustuksen painopiste on siirtynyt hyökkäyksen torjunnasta entistä enemmän merikuljetusten turvaamisen. Muutosten jälkeen Hämeenmaa-luokan alukset soveltuvat suojaamistehtävään aiempaa paremmin.

Meritorjuntaohjuksesta päätettäneen vielä kesällä

Laivue 2000:n kuuluviin neljään Hamina-luokan ohjusveneeseen ilmatorjunta ja tulenjohtojärjestelmät asennetaan suunnitelmien mukaan.

Aluksille hankittavasta meritorjuntaohjuksesta päätettäneen lähikuukausina. -Tarjoukset on saatu. Loppusuoralle on päässyt saksalainen, ruotsalainen ja norjalainen vaihtoehto. Päätökset tehdään todennäköisesti vielä kesän aikana, Bergholm tuumaa.

Laivueeseen kuuluvan ilmatyynyaluksen osalta suunnitelmat ovat vielä avoinna. -Myynnin lisäksi käyttöä etsitään myös puolustusvoimien sisältä. Alukselle pitäisi kuitenkin rakentaa massiivinen huoltojärjestelmä ja mietimme kannattaako se. Kaikki mahdollisuudet ovat vielä auki, myös myynti, kertoo Bergholm.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat