Hallitus: Miljardi euroa lisää velkaa, lisärahaa puolustukseen ja väestönsuojeluun

LK Orpo
Yhteensä valtion nettolainanotoksi tänä vuonna arvioidaan noin 13,2 miljardia euroa.Lehtikuva
Julkaistu 28.05.2025 13:07(Päivitetty 28.05.2025 15:53)

MTV UUTISET – STT

Hallitus esittää toisessa lisätalousarviossaan, että valtio ottaa tänä vuonna lähes miljardi euroa enemmän velkaa kuin aiemmin on arvioitu.

Huono työllisyystilanne lisää valtion menoja työttömyysetuuksiin. Verotuloja arvioidaan kertyvän tänä vuonna vähemmän kuin aiemmin luultiin.

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä vuoden 2025 toiseksi lisätalousarvioksi. Siinä hallitus esittää, että valtio ottaa tänä vuonna lähes miljardi euroa enemmän velkaa kuin aiemmin piti. Yhteensä valtion nettolainanotoksi tänä vuonna arvioidaan noin 13,2 miljardia euroa.

Taustalla ovat esimerkiksi määrärahojen lisääminen turvallisuuteen ja liikennehankkeisiin sekä huonontunut työllisyystilanne. Hallituksen täytyy lisätä 100 miljoonaa euroa valtion rahoitusosuuteen työttömyysetuuksien ansioturvasta ja perusturvasta. Myös esimerkiksi aiemmin budjetoitujen määrärahojen käyttöajan pidennys ja muut ajoitusmuutokset lisäävät määrärahatarvetta noin 200 miljoonalla eurolla.

Toisaalta myös verotuloja arvioidaan kertyvän valtiolle ennakoitua vähemmän. Arvio perustuu pitkälti valtiovarainministeriön huhtikuiseen talousennusteeseen. Valtion velanhoitomenojen arvioidaan vähenevän aiemmin arvioidusta 197 miljoonalla eurolla.

Yhteensä lisävelaksi arvioidaan nyt 944 miljoonaa euroa. Siitä 757 miljoonaa euroa johtuu määrärahojen kasvusta ja 187 miljoonaa euroa varsinaisten tulojen vähennyksestä.

Räjähdysaineita, väestönsuojelua ja liikennehankkeita

Puolustuksen ja turvallisuuden saralla hallitus päätti esittää lisärahaa useisiin kohteisiin. Puolustusvoimat saa rahaa esimerkiksi 35 miljoonaa euroa materiaalien kunnossapidon ja ylläpidon "tason nostoon".

Puolustusmateriaalin tilausvaltuuksiin tulee lisäyksiä esimerkiksi räjähdysaineiden hankkimiseen, laivojen rakentamisen viivästymisen vuoksi ja Ukrainaan toimitetun materiaaliavun korvaamiseen.

Hallitus esittää lisää rahaa myös esimerkiksi väestönsuojeluun, vaaratiedottamisen kehittämiseen ja Rajavartiolaitokselle.

Liikennehankkeisiin hallitus esittää erisuuruisia valtuuksia ja määrärahoja osana niin sanottua investointiohjelmaansa. Joukossa on esimerkiksi jo kerrottu 20 miljoonan euron valtuus ja miljoonan määräraha eurooppalaisen raideleveyden suunnittelemiseen Haaparannan, Tornion ja Kemin välille.

Tuoreimmat aiheesta

Orpon hallitus