Häkkinen tottunut nousemaan ahdingosta

Photo: Clive Mason/ALLSPORT
Photo: Clive Mason/ALLSPORTCopyright Allsport 2000
Julkaistu 11.04.2001 16:44

Vaikka Mika Häkkinen on kolmen ensimmäisen F1-kilpailun jälkeen peräti 25 pistettä MM-sarjaa johtavaa Michael Schumacheria perässä, ei tilanne suinkaan ole toivoton. Häkkinen on tottunut nousemaan tiukoista tilanteista.

Kaudella 2000 Schumacher johti Häkkistä kolmen ensimmäisen kisan jälkeen 24 pisteellä. Häkkinen kuroi etumatkaa sinnikkäästi kiinni ja kauden 12. kisassa Unkarin GP:ssä Häkkinen siirtyi MM-sarjan johtoon kahden pisteen erolla Schumacheriin.

Kaudella 1999 Eddie Irvine johti MM-sarjaa 10 kilpailun jälkeen kahdeksan pisteen erolla Häkkiseen. Mika ei tästä hätkähtänyt, vaan ajoi Irvineä selvästi paremman loppukauden. Mika ratkaisi mestaruuden itselleen kauden päätöskisassa. Lopputuloksissa hän oli kaksi pistettä Irvineä edellä.

Kaudella 1998 Häkkinen ja Schumacher lähtivät tasapisteistä kauden kahteen viimeiseen kilpailuun. Häkkinen voitti molemmat kisat virheettömällä ajolla ja vei maailmanmestaruuden.

Schumi levollinen ennen Imolan kisaa
Ferrarin Michael Schumacher ei antanut David Coulthardin voiton Sao Paulon GP-kilpailussa häiritä yöuniaan. Saksalainen nauttii elämästään ja kertoo tallin viikon mittaisen testin Fioranossa parantaneen auton kilpailukykyä Brasiliaan verrattuna. - Ferrarin ei tarvitse pelätä ketään. Löysimme paljon uusia ratkaisuja testeissä, Schumacher vakuuttaa.

Pääsiäisenä ajettavaan San Marinon GP-kilpailuun on latautunut tuhdisti odotuksia. Se on ensimmäinen neljästä Euroopassa ajettavasta kilpailusta, joiden aikana tallit kykenevät testaamaan ja kilpailemaan tehokkaasti ilman aika-eroja ja mannertenvälisten lentojen kiristämää aikataulua. Schumacherille kilpailu tarjoaa mahdollisuuden sivuta Ayrton Sennan kahdeksan peräkkäisen paalupaikan ennätystä.

Saksalainen haluaisi myös voittaa kilpailun ensimmäistä kertaa urallaan paalulta, kuten kauden kaksi ensimmäistä GP:tä. Voittoa saksalainen janoaa myös siksi, että Ferrarin päämajaan on Imolasta noin tunnin automatka, joten ratakatsomot ovat valtoimenaan Ferrari-lippuja.

Montoya vai Ralf Schumacher?

Schumacherille kilpailun tekee haastavaksi myös Williams-talli. Saksalaisen tyylikkäästi Interlagosin radalla Brasiliassa ohittanutta Juan-Pablo Montoyaa on tituleerattu jo uudeksi Schumacheriksi. Voiton eväät menivät kun Jos Verstappen kolaroi kolumbialaisen radalta selvässä johtoasemassa. Saksalaismestarin silmissä Williams-talli on kykenevä voittamaan GP-kisoja, mutta hän pitää veljeään Ralfia Montoyaa kovempana haastajana.

- Ei tarvitse kuin katsoa kierrosaikoja. Ne kertovat, että Montoya oli 0,8 sekuntia velipoikaa hitaampi, Schumacher analysoi Sao Paulon GP-kilpailua formula 1-verkkolehdessä. Ralf Schumacher menetti pelin Sao Paulossa, kun isoveljen tallikaveri Rubens Barrichello törmäsi hänen ajokkiinsa hetimiten kilpailun alussa. Kilpailun jälkeen Williams-talli on julkisuudessa painottanut, että tallin joutuminen Melbournessa ja Sao Paulossa peräänajojen kohteeksi ei johdu siitä, että heillä olisi poikkeuksellisen tehokkaat jarrut.

Häkkinen Coulthardia nopeampi
Perusasetelma Imolan radalla pääsiäisenä on tuttu: Ferrarin päänahkaa jahtaavat McLaren- ja Williams-tallit. MM-pisteille, eli kuuden joukkoon tavoittelevat lähinnä Jordan-, Sauber -ja BAR-tallit. McLaren-tallin David Coulthardin itseluottamus on Sao Paulon voiton ja Schumacherin ohituksen jälkeen silkkaa rautaa. Tallikaveriaan 19 pistettä perässä oleva Häkkinen on alkukauden aika-ajoissa osoittanut että skotin vauhti ei riitä, jos suomalaisella ei ilmaannu teknisiä tai muita ongelmia.

Kaikki tallit ovat käyttäneet Brasilian GP:n jälkeisen ajan testaamiseen. Testien kohteena ovat ennen muuta olleet 29. huhtikuuta ajettavassa Espanjan GP-kilpailussa käyttöön otettavat luistonestot ja niihin liittyvä monimutkainen elektroniikka. Imolan rata ei suosi ketään. Entiselle vauhtiradalle rakennettiin kiperiä hidastusmutkia Ayrton Sennan kuolemaan johtaneen onnettomuuden jälkeen 1994.

Nyt rata tarjoaa hidastusmutkien lisäksi nopeita suoria, ja muutaman keskinopean kaarteen. Joitain kuskeja voi haitata se, että Imolan rataa kierretään vastapäivään. Viime vuosien tilastot povaavat Ferrari-McLaren -maaottelua, mutta Williamsia ei parane unohtaa: Häkkinen ajoi paalupaikan viime ja toissa vuonna, Coulthard 1998. Schumacher voitti kilpailun viime ja toissa vuonna ja Coulthard 1998.

(MTV3)