Riikka Hakkarainen sijoittui parhaana suomalaisena 30:nneksi golfin naisten Euroopan-kiertueen kilpailussa Teneriffalla. Hän pelasi sunnuntain päätöskierroksen 73 lyönnillä eli yhden yli parin.
Viimeisenä päivänä parhaaseen kierrokseensa yltäneen Hakkaraisen korttiin kirjattiin yksi birdie ja kaksi bogia, muuten mentiin pariin.
- Peli tuntuu paremmalle kierros kierrokselta, mutta tuloksen teko tuntuu vaan jostain syystä takkuavan. Nyt on edessä pari päivää lomaa ja sitten jatketaan harjoittelua seuraavaa kisaa varten, Hakkarainen kertoi.
Hyvin Teneriffalla aloittanut Ursula Wikström putosi lopulta sijalle 46. Sunnuntaina lyöntejä kertyi peräti 79.
- Tänään ei taas sujunut oikein mikään, Wikström hymähti.
Jenni Kuosa nousi lopputuloksissa 50:nneksi. Kilpailun voiton vei englantilainen Felicity Johnson, jolle titteli oli ensimmäinen Euroopan-kiertueella.
(MTV3-STT)