Häkämies puolustelee valtio-omistajan toimia

Omistusohjauksesta vastaava ministeri Jyri Häkämies (Kok.) ei näe ristiriitaa hallituksen puheiden ja valtionyhtiöiden henkilöstöpolitiikan välillä, kuten Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU väittää.

PAU:n puheenjohtajan Esa Vilkuna vaatii valtio-omistajaa vastuuseen puheistaan, jotka ovat PAU:n mielestä ristiriidassa maan hallituksen puheiden kanssa.

- Ministerit ovat esittäneet yrityksille vetoomuksen pidättäytyä irtisanomisista ja lomautuksista. Samalla valtionomistamassa Itellassa on viimeisen vuoden aikana käyty yt-neuvotteluja, joiden piiriin on uusimman ilmoituksen jälkeen kuulunut yli 4000 työntekijää, Vilkuna toteaa.

Ministeri Häkämies vastaa syytöksiin puolustellen.

- Me olemme todella omistajana vedonneet siihen, että kaikki muut keinot käytetään ja niin on Itellassa tehtykin.

- Mutta pitää nyt muistaa, että talouskriisi on vaikuttanut Itellan toimintaan huomattavasti. Lisäksi perinteinen kirje ja perinteinen lasku on menettänyt markkinaosuuttaan sähköisille vastaaville, niin työn pohja on tältä osin pudonnut pois ja työntekijöiden vähennyksiltä ei voi nyt tyystin välttyä, Häkämies toteaa MTV:n uutisille.

Ministeri korostaa, että talouskriisiä ei voi estää poliittisilla päätöksillä.

- Jokainen tietää, että meillä on globaali talouskriisi päällä ja se vaikuttaa yritysten toimintaan ja myöskin henkilöstön asemaan. Poliittisilla päätöksillä voidaan ei voida tällaista tilannetta estää, ainostaan pehmentää. Ja näin on jo Itellan kohdalla tehtykin, siellä on siirretty rakennemuutoksia näihin päiviin saakka.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat