Haka kukisti helposti vajaamiehisen KuPS:n

Julkaistu 05.05.2008 20:59(Päivitetty 05.05.2008 23:57)

Hakan ja KuPS:n jalkapalloliigan kamppailu ratkesi Valkeakosken Tehtaan kentällä maanantaina jo muutaman minuutin pelin jälkeen. KuPS:n maalivahti Ville Iiskola kaatoi läpiajossa olleen Hakan Toni Lehtisen, eikä erotuomari Jouni Hyytiällä ollut muuta mahdollisuutta kuin ajaa Iiskola kentältä. Vajaamiehinen KuPS ei pystynyt pistämään Hakalle hanttiin, vaan hävisi ottelun lukemin 0-3.

Iiskolan tilalle tullut Jarno Kauhanen sai lentävän lähdön liigauralleen, kun hän torjui Toni Lehtisen rangaistuspotkun. Jatkossa Kauhanen ei kuitenkaan voinut Hakan vyörytykselle mitään, vaan joutui antautumaan kolme kertaa.

Ottelun avausmaali syntyi 22. minuutin pelin jälkeen. Läpi ottelun vahvasti pelannut Mikko Manninen petasi paikan Mikko Innaselle ja Innasella oli helppo työ siirtää isännät johtoon.

Haka tuplasi maalitilinsä pari minuuttia ennen ensimmäisen puoliajan umpeutumista. Jälleen esityön teki Manninen, tällä kertaa oivallisen pystyjuoksun esitti laitapakki Juuso Kangaskorpi. Kangaskorpi sijoitti pallon varmasti alakulmaan.

Syntymäpäiväänsä viettänyt Lehtinen oli Hakan tuhlaajapoika, mutta lopulta hänkin sai nimensä maalitilastoon. Ottelua oli jäljellä seitsemän minuuttia, kun Lehtinen pisti Valeri Popovitsin esityön jälkeen pallon tolpan kautta KuPS:n maaliin.

Voitto tuli Hakalle helposti, sen myönsi myös joukkueen kapteeni Kangaskorpi.

- Ulosajo ja nopea maali helpottivat peliämme. Aika paljon saimme harjoitella hyökkäyskuvioita vajaamiehistä joukkuetta vastaan, Kangaskorpi totesi.

Hakalla on kahden ottelun jälkeen koossa neljä pistettä. KuPS jatkaa nollakerhossa ilman tehtyjä maaleja.

Jalkapalloliiga maanantaina:

Haka-KuPS 3-0 (2-0)

22. Mikko Innanen (Mikko Manninen) 1-0
42. Juuso Kangaskorpi (Manninen) 2-0
83. Toni Lehtinen (Valeri Popovits) 3-0

Erotuomari: Jouni Hyytiä

Yleisöä: 1370

Kokoonpanot:

Haka:

Alexander Dovbnya, Juuso Kangaskorpi, Petri Viljanen, Pietari Holopainen, Janne Mahlakaarto, Jani Kauppila, Mikko Manninen (63. Jarno Mattila), Kalle Parviainen, Toni Lehtinen (85. Pajula), Valeri Popovits, Mikko Innanen (63. Sebastian Strandvall).

KuPS:

Ville Iiskola (7. ua), Janne Reinikainen, Jussi Kinnaslampi, Miikka Turunen, Hassan Sesay (37. Patrik Turunen), Ilja Venäläinen, Miikka Ilo (51. Pele Koljonen), Harri Ylönen, Echiabhi Okodugha (8. Jarno Kauhanen), Jani Hartikainen, Jussi-Pekka Savolainen.

Sarjataulukko 5.5.:

ottelut, voitot, tasapelit, tappiot, +maalit, -maalit, pisteet

 HJK             2  2  0  0  8-  1  6
 Inter           2  2  0  0  7-  1  6
 FC Lahti        2  2  0  0  2-  0  6
 Haka            2  1  1  0  3-  0  4
 Jaro            2  1  1  0  1-  0  4
 Honka           2  1  0  1  2-  1  3
 TPS             2  1  0  1  3-  4  3
 RoPS            2  1  0  1  3-  4  3
 IFK Mariehamn   2  1  0  1  2-  2  3
 TamU            2  0  1  1  1-  2  1
 VPS             2  0  1  1  0-  1  1
 MyPa            2  0  0  2  0-  4  0
 KooTeePee       2  0  0  2  1-  7  0
 KuPS            2  0  0  2  0-  6  0

Seuraavat ottelut: 8.5. Honka-RoPS, MyPa-Jaro, 
VPS-HJK,  KuPS-FC Lahti, Inter-Haka, IFK Mariehamn-KooTeePee, TamU-TPS.


Lue myös:
Toni Lehtinen helpottui avausmaalistaan
KuPS:n Kauhasella tiukka tulikaste

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

KuPS