Robert Häggblom liittyi 20 metriä ylittäneiden suomalaisten kuulantyöntäjien joukkoon työnnettyään Saksassa Hallen kansainvälisillä heittopäivillä lauantaina tuloksen 20,13. Tulos syntyi toisella työntökierroksella ja toi kilpailussa 20,20 työntäneen Saksan Ralf Bartelsin jälkeen toisen sijan.
Häggblomin tulos ei ole suuri yllätys. Hän työnsi jo helmikuussa hallissa tuloksen 19,75. Hallen pyörähdyksellään hän sinetöi paikkansa kotimaisen kuulantyönnön kahdenkympin kerhon 19. jäsenenä. 183-senttisen ja 23-vuotiaan työntäjän entinen ulkorataennätys oli viime vuonna työnnetty 19,69.
Vasa Idrottssällskapia edustava Häggblom on kuulunut jo kotvan suomalaisen kuulantyönnön suurlupauksiin. Urallaan hän on voittanut 17-vuotiaiden maailmanmestaruuden ja työntänyt hopeaa 19-vuotiaiden EM-kilpailuista. Viime vuoden Kalevan kisoissa hän oli kolmas ja talven SM-halleissa toinen.
Häggblomin 20 metrin ylitys kielii myös kunnosta, joka tekee hänestä vahvan ehdokkaan Suomen EM-joukkueeseen. Joukkueeseen valitaan kolme työntäjää, joista ensimmäinen voi varmistaa paikkansa jo Kyröskosken kuulakarnevaaleilla heinäkuussa.
Yleisurheilu, kansainväliset heittopäivät, Halle, Saksa, lauantai:
Miehet:
Kuula:
1) Ralf Bartels Saksa 20,20, 2) Robert Häggblom Suomi 20,13 (kkk), 3) Detlef Bock Saksa 20,11, 4) Peter Sack Saksa 20,10
Kiekko:
1) Virgilijus Alekna Liettua 69,62, 2) Lars Riedel Saksa 66,24, 3) Robert Harting Saksa 63,51, 4) Frantz Kruger Etelä-Afrikka 63,28
Moukari:
1) Markus Esser Saksa 79,29, 2) Szymon Ziolkowski Puola 78,78, 3) Krisztian Pars Unkari 77,23
Keihäs:
1) Ainars Kovals Latvia 81,04, 2) Christian Nicolay Saksa 80,89
Naiset:
Kuula:
1) Yumileidi Cumba Kuuba 18,62, 2) Petra Lammert Saksa 18,45, 3) Nadine Kleinert Saksa 18,38
Kiekko:
1) Wioletta Potepa Puola 66,01, 2) Franka Dietzsch Saksa 64,82
Moukari:
1) Yipsi Moreno Kuuba 72,38, 2) Kamila Skolimowska Puola 72,27, 3) Betty Heidler Saksa 71,89
Keihäs:
1) Christina Obergföll Saksa 62,52
(MTV3-STT)