Grönfors iski Suomen mestariksi

Allan Grönfors
Allan Grönfors
Julkaistu 10.12.2004 21:42(Päivitetty 10.12.2004 22:28)

Allan Grönfors voitti ammattilaisnyrkkeilijöiden raskaan sarjan Suomen mestaruuden myöhään perjantai-iltana Kuopiossa. Kankaanpäässä asuva 39-vuotias Grönfors kukisti pistein 2-1 kuopiolaisen Jari Markkasen ja vei SM-tittelin.

Ottelu kesti täydet kymmenen erää jäähallin kehässä. Grönfors aloitti kamppailun aktiivisesti ja hallitsi kolmea ensimmäistä erää. Etenkin toisessa erässä Grönforsin iskut horjuttivat pahoin Markkasta.

Jatkossa kamppailu tasoittui huomattavasti, ja Markkanenkin sai iskuja perille. Kahdessa viimeisessä erässä Grönfors oli taas niskan päällä, ja se ratkaisi voiton. Voittaja luonnehti ottelua hyvin tasaiseksi.

-En tiennyt ennen viimeistä erää, kuinka tulisi käymään. Mielestäni nopeus ja vahvuus ratkaisivat ottelun. Huomasin toisessa erässä, että olen vahvempi ja nopeampi, Grönfors sanoi.

Markkanen, 41, sai paljon tukea runsaslukuiselta kotiyleisöltä, joka innostui välillä kannustamaan todella äänekkäästi suosikkiaan. Grönfors antoi tunnustuksen Markkasen nyrkkeilytaidoille. Voittaja kehui Markkasen oikeaa kättä, jolla kuopiolainen sivalteli muutamia kovia iskuja.

-Jouduin välillä kokoamaan itseäni, enkä päässyt helpolla. Viides ja kuudes erä olivat minulle vaikeimpia, Grönfors kertoi.

Ottelijoiden kokoero Markkasen hyväksi oli melkoinen, mutta siitä ei ollut tällä kertaa etua kuopiolaiselle. Markkanen on 185-senttinen ja painaa 102 kiloa, kun Grönforsilla on pituutta 173 senttiä ja painoa kahdeksan kiloa vähemmän.

Ottelun kuluessa sattui ikävä tapaturma, kun kaatunut valopylväs osui katsojan kasvoihin. Hänet vietiin nopeasti kehän ääreltä hoitoon. Itse otteluun tapauksella ei ollut vaikutusta.

(MTV3-STT)