Graffitiguru Ghost MTV3:lle: Näin pelastuin pahemmalta rikollisuudelta

Suvilahden graffitiseinässä on tällä hetkellä jotain, mitä siellä ei ole koskaan ennen.

Tai siis on, ellei kukaan ole vielä maalannut tuon vaaleansinisen, pilvimäisen kuvan päälle omaansa. Harrastajat tuntevat työn jäljestä sen tekijän: Ghost ilman muuta!

Ghost on nyt ensimmäistä kertaa käymässä Suomessa ja koko Euroopassa. Syynä tuloon on näyttely hänen taidemaalauksistaan Suvilahden Make your mark -galleriassa 29.04.2012 asti. Maalikaupan ja gallerian pitäjä Umut Kiukas myhäilee tyytyväisyyttään, kun onnistui tuttavuuksien ja suhteiden kautta saamaan julkisuutta pakoilevan graffarin Suomeen.

Ghost, eli Cousin Frank, on yksi merkillisimpiä haastateltavia, joita tv-toimittajan uralle voi osua. Mies ei näytä kasvojaan kameralle. Hän ei halua on julkkis. Hän ei tee itseään tykö eikä yritä analysoida tai markkinoida töitään.

– Tärkeämpää on, että mun työt tunnetaan, sanoo arviolta 45-vuotias mies.

Ghostilla on ruskeat silmät, kapeat kasvot, lyhyeksi leikattu tukka, boheemi ulkoasu ja olemus. Etninen tausta näyttää italialaiselta ja puhe kuulostaa newyorkilaiselta. Mutta kunnioitamme hänen haluaan pysyä tuntemattomana - kameralta hän kääntää selkänsä ja vetää päälleen kasvot peittävän kommandopipon.

"Tarvitsin haastetta laillisuuden rajoilta"

Ghost aloitti spray-maalaamisen 70-luvulla New Yorkin Bronxissa. Hän oli yksi ensimmäisiä.

Hän kertoo itse nähneensä ensimmäisen graffitin maanalaisen tunnelissa ja syttyi heti. Ghost sprayasi tunneleiden seiniä ja varsinkin junavaunuja.

Kiinnijäämisen pelko antoi sopivaa adrenaliinia ja parasta arvostusta oli se, että muut alkoivat tunnistaa hänen tyyliään.

– Ne jotka kirjoittavat (write) laillisille seinille, eivät koskaan saa samanlaista arvostusta kuin laittomasti tekevät, sanoo Ghost.

– Tähän hommaan kuuluu tietty jännitys, että riskeeraa paljon, uhraa itsensä graffitin takia.

Ghost ei kadu mitään eikä hän halua yllyttää ketään laittomuuksiin.

– Tämä graffitien maalaaminen pelasti minun elämäni, se antoi fokuksen johonkin. Olisin voinut ajautua paljon pahempiin juttuihin. Monet kaverini ovat jo kuolleet yliannostuksiin tai istuvat tällä hetkellä vankiloissa.

Töistä maksetaan nyt tuhansia

Ghostista on tullut rahaa takova hovikelpoinen taidemaalari. Yllätyksenä itselleenkin.

Hän maalaa nykyisin kankaalle, spray-purkki on vaihtunut pensseliin. Työt ovat Ghostin itsensäkin mukaan enemmän nykytaidetta kuin graffitia - tosin vanhat teemat näkyvät moniulotteisten maalausten taustalla. Suurempien Helsingissä myynnissä olevien töiden hinta 3000-4000 euroa.

Taidekeräilijät ja sijoittajat ovat kiinnostuneet Ghostista, kertoo galleristi Umut Kiukas. Huutokauppakamari Phillips de Pury & Company on Kiukaksen mukaan ottanut hänen töitään myytäväksi.

Banksy ja Futura ovat nousseet omaan luokkaansa taiteen myynnissä. Töistä on maksettu satoja tuhansia kappaleelta. Kerrotaan että Brat Pitt ja Beckhamit ovat ostaneet näiden entisten laittomien graffareiden maalauksia koteihinsa.

Ghost kertoo, ettei hän pyri tekemään rikkauksia.

– Maalaamisen into on vain säilynyt minussa ja olen kehittänyt oman tyylini.

Graffiteja Ghost ei ole maalannut aikoihin, mutta yllätämme hänet ja haastamme hänet jättämään jälkensä Suvilahden betoniseinään. Jäyhä mies suostuu yllättävänkin nopeasti. Ehdotan, että hän maalaisi pääsisäismunan, hän lupaa tehdä omanlaisensa ja valitsee spray-purkit gallerian kaupasta.

Ensimmäinen kirjain näyttää munalta mutta yleisöä ilahduttaakin varmaan enemmän se, mitä tuli munan jatkoksi: Ghostin oma nimi.

Laillisuuden rajoilla hän saattaa piipahtaa edelleen. Myytävänä on esimerkiksi julkisista tiloista otettuja junien aikatauluja tai muita tiedotteita, joiden päälle Ghost maalaa työnsä. Kasvojaan hän ei halua julki, koska "eihän koskaan tiedä, jos vanha harrastus taas kutsuu", hän kertoo käheästi nauraen.

Katso, kuinka Ghost maalaa Suvilahden graffitiseinään. Videolla myös englanninkielinen haastattelu.

Lue myös:

    Uusimmat