Frölundan suomalaiset eivät istu vierekkäin

Tomi Kallio, kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva
Tomi Kallio, kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva
Julkaistu 30.09.2009 15:08(Päivitetty 30.09.2009 15:10)

Tomi Kallion edustama Frölunda Indians aloitti Ruotsin jääkiekon pääsarjan Elitserienin väkevästi kolmella voitolla. Kahdeksannen Elitserien-kautensa Frölundan paidassa viime torstaina aloittanut Kallio uskoo joukkueensa palaavan tällä kaudella kultakantaan.

- Odotan, että Frölunda pelaa kullasta tällä kaudella. Göteborgissa odotukset ovat aina pilvissä. Viimeinen kulta tuli vuonna 2005, joten nyt olisi aika, Kallio ennakoi haastattelussa .

Ruotsalaisen NHL-legendan Ulf Dahlenin luotsaama seura eteni loppuotteluun viimeksi kaudella 2005-06, jolloin maalikuninkuuden 26 osumalla voittanut Kallio joutui kuitenkin tyytymään hopeaan. Kesän aikana joukkueeseen tehdyt muutokset enteilevät laitahyökkääjän mukaan paluuta kärkisijoille.

- Puolustukseen on tullut lisää taitoa ja liikettä, ja se lupaa hyvää. Tavoite on, että olemme erittäin hyvä kiekollinen joukkue. Ja pakeista se peli usein lähtee.

Frölunda sai kesän aikana haaviinsa myös kaksi kovan luokan paluumuuttajaa.

- Saimme NHL:stä Per-Johan Axelssonin ja Joel Lundqvistin. He ovat molemmat Frölundan omia kasvatteja, joten he ovat tärkeitä vahvistuksia niin kentällä kuin sen ulkopuolella, Kallio toteaa.

Oiva istumajärjestys

Tuukka Mäntylän ja Toni Söderholmin jättämää aukkoa täyttämään pestattiin täksi kaudeksi Frölundan takalinjoille kaksi uutta suomalaista. Ville Mäntymaa saapui Göteborgiin JYPistä, Mikko Lehtonen Timråsta.

- Pelimiehet otetaan aina hyvin vastaan, eli Lehtonen ja Mäntymaa ovat saaneet hyvän vastaanoton. Me muut suomalaiset olemme sitten autelleet, jos he jotain ovat tarvinneet, Kallio kuvaa.

Kallion, Mäntymaan ja Lehtosen lisäksi Frölundaa edustavat viime kauden tapaan myös Riku Hahl ja Janne Niskala. Viiden suomalaisen joukkue on päätynyt pukukopin istumajärjestyksen suhteen luovaan ratkaisuun.

- Meillä ei suomalaiset istu vierekkäin, mikä on mielestäni ihan järkevä ratkaisu. Kaikki oppii kielen paremmin ja tulee juteltua muidenkin kuin suomalaisten kanssa, 32-vuotias laitahyökkääjä paljastaa.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko