Freestylen maajoukkueet ensi kaudeksi nimettiin

Tapio Luusua, kvua: Junko Kimura
Tapio Luusua, kvua: Junko KimuraEpa
Julkaistu 07.05.2008 14:26

Suomen Hiihtoliiton alppilajien valiokunta vahvisti tiistaina freestylehiihdon maajoukkueet kaudelle 2008/09. Maajoukkueiden selkeä tähtäin on vuoden 2010 olympialaisissa Vancouverissa.

- Joukkueiden valinnassa painoi vahvasti tähtäys Vancouveriin sekä siitä myös 2014 olympialaisiin. Ryhmiä tiivistettiin, jotta valmennus- ja kilpailutoiminta pysyvät laadukkaina. Matkalla Vancouveriin kilpaillaan vielä MM-kilpailut Japanissa sekä olympialaisten esikisat Kanadassa, jotka toimivat erinomaisina etappeina 2010 vuoteen mentäessä, freestylen lajipäällikkö Marko Mustonen kertoi valinnoista.

Kumparemaajoukkue nuorentui viime kaudella huomattavasti vanhempien laskijoiden lopetettua uransa. Samaan aikaan aloitettiin pitkän tähtäimen työ nuorten urheilijoiden kanssa.

- Työ on vielä kesken. Painotamme ensi kaudella edelleen valmennuksen henkilökohtaistamista ja teemme työtä perustekniikan kanssa. Mennyt kausi antoi jo osviittaa siitä, mihin nuoret pystyvät, mutta kärsivällisyyttä tarvitaan vielä, joukkueen päävalmentajana jatkava Pekka Lehtikallio kokosi kumparejoukkueen suuntaviivoja.

Ski cross -maajoukkue kaventui hieman, mutta Juha Haukkalan kuntoutuessa ensi kaudelle hän muodostaa kovan kaksikon nuoren Samu Ruopan kanssa.

Half pipe -joukkue jatkaa tutulla kokoonpanolla. Kalle Leinonen ja Antti-Jussi Kemppainen murtautuivat viime kaudella maailman kovimpaan new school -laskijoiden joukkoon menestymällä niin maailmancupissa kuin kutsukilpailuissa.

Päävalmentaja Lehtikallion aisapari kumparemaajoukkueessa nimetään myöhemmin.

Freestylemaajoukkueet kaudella 2008/2009:

Kumpareet:

Tapio Luusua, Pyhätunturin Slalomseura
Harri Kyllönen, Pyhätunturin Slalomseura
Eemeli Kallas, Jyväskylän Freestyleseura
Arttu Kiramo, Jyväskylän Freestyleseura
Janne Salonen, Jyväskylän Freestyleseura
Päävalmentaja Pekka Lehtikallio

Ski cross:

Juha Haukkala, Seinäjoen Hiihtoseura
Samu Ruoppa, Grankulla IFK Alpine
Valmentaja Heikki Kervinen

Half pipe:

Kalle Leinonen, Tampereen Slalomseura
Antti-Jussi Kemppainen, Ruka Slalom Freestyle
Valmentaja Janne Hiltula

Nuorten maajoukkue:

Isabella Cedercreutz, Moebius Helsinki
Jonna Nieminen, Jyväskylän Freestyleseura
Ville Miettunen, Ruka Slalom Freestyle
Vili-Verneri Vanhala, Jyväskylän Freestyleseura
Sami Salonen, Jyväskylän Freestyleseura
Valmentaja Jari Savolainen
Valmentaja Ilkka Wright

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Hiihtolajit