Helsingin juhlaviikoilta ja VR:n makasiineilta irtautunut Flow-festivaali jatkaa kasvuaan.
Uusi festivaalialue, punatiilirakennusten ympäröimä pitkä sisäpiha Hakaniemen Kaikukadulla, oli sopiva nykyiselle yleisömäärälle. Yöklubien pääareenaa sitä vastoin kannattaisi harkita uudelleen, 20-luvulla rakennettu Valkoinen sali ei ollut äänentoistonsa eikä kokonsa puolesta riittävä.
Kolmipäiväiseksi laajentuneen festivaalin ensimmäinen ilta oli omistettu kitaravetoiselle indiepopille. Perjantain esiintyjistä ainakin brittiläinen Gravenhurst-trio hoiti osuutensa hienosti. Illan päättänyt Happy Mondays -tanssija Bezin dj- tai mc-setti vuorostaan oli rimanalitus.
Lauantai oli henkilökohtaisesti lievä pettymys. Festivaali kärsi ikävän peruutuksen, kun dancehall-veteraani U Brown sairastui, ja hiphop-väen houkuttimeksi tarkoitettu Stones Throw -levymerkin artistien yhteiskeikka ei vastannut odotuksia. Puuduttavan setin karseinta kuunneltavaa oli epätekninen laulaja Georgia Anne Muldrow.
Illan päätti vanhan koulukunnan soullaulaja Candi Staton. Ääni 66-vuotiaalla Statonilla oli vielä samantyyppisessä kunnossa kuin 70-luvun menestysvuosinaan. Taustayhtye valitettavasti soitti basistia lukuun ottamatta rockhenkisesti, eivätkä vaikutelmaa parantaneet Statonin uralta tutut country-soul-versiot Stand by Your Manista ja In the Ghettosta. Myös setin loppuun säästetyt hitit diskohitit Young Hearts Run Free ja You Got the Love kärsivät jäykästä taustayhtyeestä. Flow'n soulpanokseen toivoisin parannusta; pääesiintyjiksi vuosien varrella valitut veteraanit (Marlena Shaw, Gwen McCrae ja hänet korvannut Marva Whitney) luovat kuvaa soulista pelkkänä museotavarana.
Flow-pihan lisäksi ohjelmaa oli viikonlopun aikana runsaasti myös klubiympäristössä. Kehuja saivat osakseen maineikkaat tekno- ja house-nimet Underground Resistance ja Moodymann sekä hiphop-taituri Edan. Valkoisessa salissa nähtiin myös yksi ehta bändi, newyorkilainen Tortured Soul -trio, joka esitti minimalistista housea kokoonpanolla koskettimet–basso–rummut. Yhtyeen johtaja, rumpali John-Christian Urich jaksoi vatkata diskokomppia ja laulaa alakuloisia popsävelmiä väsymättä koko keikan ajan.
Sunnuntain Flow-anti vaikutti etukäteen musiikillisesti korkeatasoisimmalta, ja yleisöä valui illan aikana pihalle niin, että liput myytiin loppuun. Iltapäivän aloitti brasilialaissävyistä jazzia esittänyt Dalindéo, jota seurasi jousisektion ja taustalaulajattarien vahvistama Quintessence. Yhtyeen kunnianhimoista musiikkia on vaikea hahmottaa; sen yhteydessä usein mainitut soul- tai jazz-piirteet jäävät oikeastaan melko vähäisiksi, ja lopputulos muistuttaa paikoin pikemminkin psykedeelistä tai progressiivista rockia.
60-lukulaiseen jazziin erikoistuneesta Five Corners Quintetista on muodostunut Flow'n vakioesiintyjä. Sekstetiksi kokoonpanon laajensi tällä kertaa pasunisti Mikko Mustonen, ja fonisti Eero Koivistoisen paikan oli ottanut Timo Lassy. Setti koostui tällä kertaa FCQ:n levyjen ympärille syntyneen Ricky-Tick-levymerkin uunituoreen On the Spot -kokoelman kappaleista, jotka edustavat 60-luvulla Pohjoismaissa äänitettyä jazzia. Mieleen jäivät erityisesti Slide Hamptonin ja Dexter Gordonin yhteisesityksenä levyllä kuultu A Day in Vienna ja ronskisti uudelleen sovitettu Otto Donnerin Haka Blues.
Sunnuntain lopuksi pääesiintyjä, ruotsalainen kitaristi–laulaja José González esiintyi vakuuttavasti ja kruunasi kauniin kesäillan tyylikkäällä uusfolkillaan.
Koska kokonaisyleisömäärä lähes kaksinkertaistui viime vuodesta 9000:een, Flow ilahduttaa meitä varmasti myös ensi kesänä.
Teksti: Kimmo Heikkinen / MTV3
Kuvat: Vilhelm Sjöström / Flow Festival