Florida päätti kieltää vinttikoirakilpailut – mistä löytyy tuhansille koirille koti?
Yhdysvalloissa äänestetään vaaleissa usein monista muistakin asioista kuin kongressiin valittavista henkilöistä, kuvernööreistä ja muista korkeista viroista. Esimerkiksi vuoden 2016 presidentinvaalien yhteydessä kalifornialaiset päättivät laillistaa kannabiksen käytön, kasvatuksen ja myynnin yli 21-vuotiaille.
Tiistain välivaaleissa Floridan osavaltiossa päätettiin kieltää vinttikoirakilpailut, joiden lakkauttamisen puolesta eläinsuojelujärjestöt ovat pitkään kampanjoineet, yhdysvaltalaismediat kertovat. Järjestöjen mukaan Yhdysvalloissa 11 000 koiraa on loukkaantunut ja yli 900 koiraa kuollut kilpailujen takia vuosina 2008–2015.
Washington Postin mukaan Floridassa on yksitoista maan seitsemästätoista toiminnassa olevasta vinttikoiradasta. Osavaltiossa pohditaankin nyt, mistä löydetään noin kuudelle tuhannelle koiralle koti vuonna 2021, kun toiminta lakkaa.
Järjestöt suunnittelevat jo kampanjoita, joissa kaikille vinttikoiratoiminnasta pois pääseville koirille löydetään kodit.
New York Timesin mukaan toiminnassa on ratoja Floridan lisäksi Arkansasissa, Alabamassa, Iowassa, Texasissa and Länsi-Virginiassa. Muutama muu osavaltio hyväksyy vedonlyönnin muissa osavaltioissa järjestettävistä kilpailuista.
Lehden mukaan vinttikoirakilpailujen suosio on viime vuosina laskenut. Maassa oli viime vuonna noin 8 500 rekisteröityä kilpakoiraa, kun kymmenen vuotta aiemmin niitä oli noin 20 000.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää