Finnair aloittaa lennot Viron Tarttoon – voitti myös tuettujen maakuntalentojen kilpailutuksen
Lentoyhtiö Finnair kertoo aloittavansa lennot Viron Tarttoon 31. maaliskuuta alkaen.
Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että lentoja tullaan lentämään kaksi kertaa päivässä kuutena päivänä viikossa ympäri vuoden.
Finnairin mukaan lentoaika Helsingin ja Tarton välillä on noin 40 minuuttia. Lennot operoidaan lähiliikenteestä tutuilla ATR-koneilla.
Lennot lähtevät Helsingistä iltapäivällä ja myöhään illalla. Tartosta Helsinkiin lennetään aamulla ja iltapäivällä.
Etelä-Virossa sijaitseva Tartto on Viron toiseksi suurin kaupunki ja Euroopan kulttuuripääkaupunki 2024.
Voitti tuettujen maakuntalentojen kilpailutuksen
Valtion tukemia lentoreittejä Helsingin ja viiden maakuntakaupungin välillä lentää huhtikuun lopusta lähtien Finnair, kertoo Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.
Kilpailutus koski lentoja Helsingistä Joensuuhun, Jyväskylään, Kajaaniin, Kokkola-Pietarsaareen sekä Kemi-Tornioon. Kilpailutukseen tuli tarjouksia neljältä lentoyhtiöltä. Finnairin lisäksi tarjouksia tekivät DAT, NyxAir sekä Regourd Aviation - Fly Amelia.
Kilpailutuksen ratkaisuperuste oli hinta. Finnairilta saatujen tarjousten hinta oli 35,7 miljoonaa euroa arvonlisäverollisena.
Jokaisella reitillä lennetään keskimäärin 10 edestakaista lentoa viikossa.
Sopimuskausi jatkuu 28. maaliskuuta 2026 asti. Sopimukseen tulee optio, joka voi olla kestoltaan korkeintaan 23 kuukautta, eli kestäisi vuoden 2028 helmikuun loppuun. Päätökset option käytöstä tehdään vuonna 2025.
Juttua päivitetty 16.1.2024 kello 16.47 tiedolla siitä, että Finnair voitti tuettujen maakuntalentojen kilpailutuksen.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää