Englanti/USA 2004. Ohjaus: Marc Forster. Käsikirjoitus: David Magee, Allan Kneen näytelmän pohjalta. Tuotanto: Nellie Bellflower, Richard N. Gladstein. Kuvaus: Roberto Schaefer. Leikkaus: Matt Chesse. Pääosissa: Johnny Depp, Kate Winslet, Julie Christie, Radha Mitchell, Dustin Hoffman, Freddie Highmore, Joe Prospero, Nick Roud, Luke Spill, Ian Hart, Kelly MacDonald, MacKenzie Crook. Kesto: 106 min.
Saksalaissyntyinen ohjaaja Marc Forster murtautui kertaheitolla tuntemattomuudesta suuren yleisön tietoisuuteen Oscar-palkitulla draamallaan Monster’s Ball (2001), joka oli yltiöraadollinen kuolemantuomiokuvaus. Hyvin toisenlainen elokuva on hänen uutuutensa, joka sukeltaa sadun ja mielikuvituksen värikylläisiin maailmoihin. Finding Neverlandin aiheena on kaikkien aikojen rakastetuimpiin satuihin lukeutuvan Peter Panin kirjoittaja James Matthew Barrie (1860-1937), hänen innoituksensa ja erikoislaatuiset muusansa.
Allan Kneen näytelmään The Man Who Was Peter Pan perustuva elokuva alkaa tilanteesta, jossa Barrie (Johnny Depp) on vaipunut taiteelliseen ja emotionaaliseen kuoppaan: sekä avioliitto järkevän Maryn (Radha Mitchell) kanssa että menestysura näytelmäkirjailijana takkuilevat. Viimeisin Lontoon ensi-ilta, unettava seurapiirinäytelmä, osoittautuu katastrofiksi teatterijohtaja-mesenaatti Frohmanin (Dustin Hoffman) ja monen muun kauhuksi. Lopullisesti Barrien epäillään tulleen hulluksi, kun hän alkaa seurustella puistossa tapaamiensa köyhien tuttavien, leskeksi jääneen Sylvia Daviesin (Kate Winslet) ja tämän neljän alaikäisen pojan kanssa.
Kun nahkea vaimo ja kotiliesi ovat aikapäivää sitten kylmenneet, hauska ja maanläheinen Sylvia herättää Barrien sympatiat – mutta luomistyön kannalta vielä tärkeämpi on ystävyys pojannaskaleihin, joiden vallaton mielikuvitus vapauttaa kirjailijan lukitut padot. Hurjien merirosvoleikkien myötä hänen päässään alkaa kehkeytyä satu pojasta, joka ei halua kasvaa aikuiseksi. Syvimmin Barrieta koskettaa kovista näyttelevä pikku-Peter (Freddie Highmore), joka pyrkii torjumaan isänmenetyksen trauman kieltäytymällä kuvittelemisen lahjasta. Tilannetta ei paranna se, että poikien äiti on kovin sairas.
Kuten Liisa Ihmemaassa -kirjoittajaa Lewis Carrollia aikanaan, myös lapsirakkaan Barrien tarkoitusperien puhtautta epäiltiin. Miksi aikuinen mies haluaa viettää kaiket päivät 6-14-vuotiaiden poikien kanssa? Forsterin elokuva antaa vastauksen: koska lasten maailma on puhdas. Se on täynnä iloa ja antautumista. Sitä eivät varjosta pikkusieluisuus saati ennakkoluuloisuus, joihin Barriekin saa kyllin tutustua Lontoon pompöösin porvariyleisön kanssa. Hän kirjoittaa satunäytelmän esitettäväksi aikuisten teatterissa, mutta todellinen arvoyleisö ovat lapset. Tätä on Maryn ankaran anopin Emma du Maurierin (Julie Christie) vaikea ymmärtää – hänen näkökulmastaan kirjailija on itsekäs onnenonkija joka rikkoo koetellun perheen valmiiksi hauraan rauhan.
Finding Neverland tuo sekä aiheeltaan että tunnelmaltaan mieleen toisen kirjailijan elämään perustuvan romanttisen draaman, Richard Attenborough’n upean Varjojen maat (1993): myös siinä lukkiutunut lastenkirjailija, Narnia-sarjan luonut C.S. Lewis, löysi odottamattoman innoituksen ihmissuhteesta, jonka yllä roikkui kuoleman varjo. Molemmissa tärkeä rooli on myös pikkupojalla, joka liian varhain pakotetaan astumaan aikuisten raakaan todellisuuteen. Kate Winsletiä jopa keskeisemmän suorituksen Johnny Deppin vastanäyttelijänä tekee urheaa Peteriä esittävä 12-vuotias lahjakkuus Freddie Highmore, jonka suurten silmien ilmeikkyys hakee vertaansa.
Näyttelijäntyö on kauttaaltaan henkeäsalpaavan hienoa. Nais- ja miespääosa-Oscarit menivät valitettavasti sivu suun Winsletiltä ja Deppiltä, joista etenkin jälkimmäinen säteilee sellaista sydämet sulattavaa lämpöä ja karismaa, että oksat pois. Myös monipuolinen Radha Mitchell (High Art, Phone Booth) tekee oivallisen roolin Barrien syvästi pettyneenä vaimona, jonka kylmäkiskoisuutta on pakko ymmärtää. Unohtamatta loistoveteraania Julie Christietä, jonka suoritus perheensä arvokkuutta varjelevana matriarkkana – ja Kapteeni Koukun esikuvana! – kruunaa kokonaisuuden.
Finding Neverland on pakahduttavan koskettava (lue: itkettävä) ja visuaalisesti komea elokuva elämän peruskysymyksistä kuten aikuiseksi kasvamisesta – monissa eri merkityksissä. Se on kaunis ylistys mielikuvituksen voimalle, joka tekee kevyestä elämästä rikkaan, raskaasta elämästä siedettävän ja kuolemastakin ymmärrettävän.
Täyteläisen elokuvan ainoa pieni miinus on loppupuolen sokerinen Mikä-mikä-maa-visio, jonka katsoja olisi aivan hyvin voinut kuvitella itse: sen ylisöpöt pastellikeijut ja tontut tuntuvat sotivan tummasävyisen elokuvan perussanomaa vastaan. Yhtä kaikki, kun Peter Pan, Leena ja pikkuveljet kohoavat lentoon kohti tuota tarunhohtoista ihmemaata, katsoja haluaa kohota heidän kanssaan.
Teksti: Tuuve Aro
Kuva: FS Film