Renault otti ehkä ratkaisevan askeleen formula ykkösten tämän vuoden kuljettajien ja valmistajien maailmanmestaruuteen Japanissa, mutta Ferrarin tekninen johtaja Brawn korosti Ferrarilla olevan yhä matemaattiset mahdollisuudet molempiin.
- Tämä ei ole vielä ohi. Mahdollisuutemme ovat vähäiset, mutta emme missään nimessä anna periksi, Brawn vakuutti.
MM-sarja päättyy 22. lokakuuta Brasilian GP-kilpailussa. Tuohon kisaan Fernando Alonso pääsee kymmenen pisteen MM-johdossa ennen Michael Schumacheria. Joten vain jos Alonso jää Brasiliassa ilman pisteitä ja Schumacher voittaa, saksalainen voi nousta mestariksi. Valmistajien MM-sarjassa Renault lähtee päätöskisaan 9 pisteen verran Ferrarin edeltä.
Schumacher johti Japanin GP-kisaa alusta lähtien, mutta keskeytti 16 kierrosta ennen maalia konerikkoon.
- Luonnollisesti olemme erittäin pettyneitä. Michaelilla oli tilanne hallinnassa, mutta sitten Felipe (Massa) kärsi takarenkaan rikosta ja sitten tapahtui tämä moottoririkko, Brawn summasi.
Brawn painotti sitä, ettei Renault'n piste-etumatka ole seurausta pelkästään Japanin GP:n tapahtumista, vaan piste-ero on kaventunut ja laventunut kauden mittaan.
- Asiat eivät vain oikein onnistuneet tänään, mutta olemme tässä tilanteessa monista syistä. Kausi ei alkanut osaltamme mitenkään hienosti. Sitten Fernando koki moottoririkon Monzassa, joten kyse on monien asioiden summasta, Brawn pohti.
(MTV3-AFP)