Fernando Alonson temppu johti uuteen sääntökokeiluun USA:n F1-viikonloppuna

Fernando Alonson kierrosajasta Turkin GP:n aika-ajoissa herännyt keskustelu on johtanut uuteen sääntöön, jonka on tarkoitus poistaa tulkinnanvaraisuus niin sanottujen tuplakeltaisten lippujen aikana tehdyistä kierrosajoista.

Radalla heilutettiin kahta keltaista lippua, mikä viestii kuljettajille edessä olevasta esteestä. Kuljettajan on tällöin määrä pudottaa nopeuttaan merkittävästi ja oltava valmiina muuttamaan ajolinjaansa tai pysäyttämään autonsa tarvittaessa.

Alonso säästyi lopulta rangaistukselta, kun tuomaristo totesi espanjalaiskuskin datasta, että tämä oli ajanut seuraavan kierroksen 3,5 sekuntia kovempaa. Tämä havainto ei kuitenkaan antanut suoraa vastausta sille, pudottiko Alpine-kuski nopeuttaan riittävästi juuri onnettomuuspaikan kohdalla.

Kansainvälinen autoliitto FIA toi viikonlopun Yhdysvaltain osakilpailuun kokeiltavaksi uuden säännön, jonka mukaan jokaisen tuplakeltaisten lippujen ohi ajavan kuskin kierrosaika mitätöidään automaattisesti. Yhden keltaisen lipun aikana riittää edelleen nopeuden pudottaminen kyseisellä sektorilla.

Lue myös:

    Uusimmat