F1-sarjan mestaruustaistelun kiristyessä McLaren-kuljettaja Lando Norris koki parhaaksi ratkaisuksi häipyä sosiaalisesta mediasta.
Norris on parhaillaan MM-sarjassa toisena 16 pistettä tallikaveriaan Oscar Piastria perässä. Tiimi on huipentamassa monta vuotta jatkuneen nousunsa mestaruussaumaan, jossa brittikuski haluaa olla terävimmillään.
Keskittyminen vaatii myös sosiaalisen median kaltaisten häiriötekijöiden sulkemisen pois.
– En ole ollut sosiaalisessa mediassa nyt muutamaan viikkoon, Norris kertoi Pitpass-sivuston mukaan Italian Imolan viikonloppuna.
– En vain nauti siitä. Ei minun tarvitse. Tämä on minun elämäni, ja voin tehdä, mitä minua huvittaa, hän perusteli.
Lue myös: Ferrari-tähdet järkyttyivät surkeasta aika-ajosta – "En löydä sanoja"
Jo lopettaneista kuskeista Kimi Räikkönen ja Sebastian Vettel olivat molemmat vastahakoisia antamaan itsestään mitään somessa tai viettämään aikaansa palveluissa. Räikkönen tosin yllätti vuoden 2017 lopulla liittymällä Instagramiin. Myös Vettel tuli mukaan, mutta vasta kilpauransa päätteeksi.
Kumpikin kaveruksista puhui silti aina somen käytöstä ajanhukkana. 25-vuotias Norris on kuitenkin ehtinyt kasvaa lapsesta asti somemaailmaan.

