Euroopassa jopa yli 40 astetta – missä kuumimmat kolkat?

Hurjat helteet ovat alkaneet osassa Eurooppaa.

Lämpötilat ovat kivunneet jo viikonloppuna Espanjan sisämaassa 40 asteeseen. Lämpö leviää vähitellen kohti pohjoista ja etenkin Länsi-Euroopassa paahdutaan tällä viikolla.

– Kuuminta on Espanjasta Etelä-Ranskaan ulottuvalla alueella, missä on viikon mittaan lähes jatkuvasti 30-40 astetta. Eteläisessä Britanniassakin ollaan välillä helteillä. Tanskassa ja Etelä-Ruotsissakin voidaan mitata lähes 30 astetta. Enimmäkseen on aurinkoista, mutta paikalliset rankat ukkoskuurot ovat mahdollisia, sanoo MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.

Itäisessä Euroopassa lämpötilat ovat 25 asteessa tai sen yläpuolella.

Sää on tänään lämmintä myös Suomessa maan etelä- ja keskiosassa. Sää viilenee pariksi päiväksi, mutta lämpenee Suomessa taas loppuviikolla. Tämän hetken ennusteen mukaan Länsi-Euroopan helle toisi myös meille hellelukemia maan etelä- ja keskiosaan.

Suomen ja Euroopan sääennusteet MTV:n sääsivustolta.

Katso videolta Euroopan ennuste.

Lue myös:

    Uusimmat