Euroopan etsityimpien listalle päässyt Jani, 36, saattaa oleskella Suomessa – poliisi etsii muun muassa selvittämättömään henkirikokseen liittyen

Europolin etsityimpien rikollisten listalle päätynyt Jani Kellokumpu, 36, saattaa oleskella Suomessa. Yli vuosi sitten kadonnutta miestä tavoitellaan Ruotsissa tapahtuneisiin henkirikoksiin liittyen.

Yllä olevalla videolla nähdään Europolin viimekesäinen kampanja, jonka avulla etsityimpiä rikollisia kehotettiin ilmoittautumaan viranomaisille.

Europolin julkaiseman etsintäkuulutuksen mukaan Kellokumpua epäillään kesällä 2016 Haaparannalla tapahtuneesta törkeästä kuolemantuottamuksesta. Tapauksen poliisitutkinta on edelleen kesken.

Lisäksi miestä tavoitellaan toiseen, vuonna 2014 tapahtuneeseen törkeään kuolemantuottamukseen liittyen. Tästä tapauksesta Kellokumpu on jo saanut tuomion. Hän ei ole kuitenkaan koskaan saapunut suorittamaan vankeusrangaistustaan.

Ruotsalaislehti Aftonbladetin mukaan molempiin tapauksiin liittyy alkoholi ja autoilu.

Vuonna 2016 Kellokummun epäillään hurjastelleen humalassa ja ajaneen kolarin, jossa kuoli yksi ihminen ja loukkaantui vakavasti toinen. Vuoden 2014 tapauksessa on kyse samankaltaisesta rikoksesta.

Poliisille tullut vihjeitä

Kellokumpu on Ruotsin kansalainen, mutta puhuu myös suomea. Keskusrikospoliisin rikoskomisario Teemu Aittamaa kertoo, että Suomen poliisille on tullut vihjeitä, joiden perusteella Kellokummun voidaan uskoa piileskelevän Suomessa.

Aittamaa ei kuitenkaan avaa tarkemmin, missä päin Suomea Kellokumpu voisi mahdollisesti oleilla. Varmaa tietoa Kellokummun sijainnista ei ole, ja viranomaiset toivovatkin lisää vihjeitä tämän liikkeistä.

Vihjeitä kaipaa ensisijaisesti Ruotsin poliisi, mutta Aittamaa toteaa, että myös Suomen poliisille voi sellaisia lähettää.

– Jos on kyseisestä tai kenestä tahansa kansainvälisesti etsintäkuulutetusta henkilöstä tietoa ja kokee, ettei kielitaitonsa puolesta voi ulkomaille viestiään välittää, myös meille voi hyvin laittaa vinkin. Tieto kyllä toimitetaan eteenpäin.

Krp ottaa vastaan Kellokumpuun liittyviä tietoja ja havaintoja puhelimitse numeroon 050 440 1800 tai sähköpostitse osoitteeseen wanted.krp@poliisi.fi.

Lue myös:

    Uusimmat