EU perustaa 13 taistelujoukkoa

Puolustusministeri Seppo Kääriäisen mukaan suomalaisia sotilaita lähtee kahteen eri joukkoon noin 330.

EU-maat sopivat Brysselissä perustavansa yhteensä kolmetoista taistelujoukkoa. Määrä on selvästi suurempi kuin aiemmin suunniteltu seitsemästä yhdeksään.

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen (kesk.) vahvisti kokouksessa, että Suomi osallistuu kahteen taistelujoukkoon. Niistä ensimmäinen luodaan yhdessä Saksan ja Hollannin kanssa, ja se on määrä saada toimintakuntoon jo vuonna 2007. Toinen joukko rakennetaan yhdessä Ruotsin ja Norjan kanssa, ja se saadaan toimintakuntoon vuonna 2008.

Suomalaisia sotilaita lähtee joukkoihin noin 330, Kääriäinen kertoi. Kussakin joukossa 1500 sotilasta. Tarkoitus on, että joukot saadaan paikalle 5-15 päivässä eli selvästi nopeammin kuin perinteiset kriisinhallintajoukot. Taistelujoukkoja on tarkoitus käyttää erilaisten kriisien hillitsemiseen eri puolilla maailmaa.

(MTV3-STT)

Suomen on nyt vaikea kieltäytyä EU:n kriisinhallintaoperaatioista.

(Yhdeksän uutiset 22.11.2004)

(Seitsemän uutiset 22.11.2004)

Lue myös:

    Uusimmat