EU- komissio: Jäsenmaihin yhtenäinen ajokortti

Euroopan komissio esittää yhtenäistä ajokorttia unionin jäsenmaihin. Ajokortit olisivat määräaikaisia ja ne tulisi uudistaa viiden- kymmenen vuoden välein. Yhteinen ajokortti on tarkoitus saada käyttöön vuosikymmenen lopulla.

Euroopan Unioni

EU-maihin kaavailtu yhtenäinen ajokortti koskisi ensisijaisesti uusia kortteja. Vanhaa ajokorttia voisi siis käyttää nykyiseen voimassaolopäivään asti.

- Kovin paljon se ei nykyisten ajokorttien haltijoille merkitsisi, esimerkiksi jos ajokortti katoaisi ja jouduttaisiin antamaan uusi kaksoiskappale, niin siinä tapauksessa tämä uusi kaksoiskappale olisi määräaikainen, kertoo vanhempi hallitussihteeri Eija Maunu liikenne- ja viestintäministeriöstä.

Ehdotuksen mukaan ajokortti olisi jatkossa uudistettava kymmenen vuoden välein. Tällä hetkellä kortti myönnetään siihen päivään asti, kun henkilö täyttää 70 vuotta. Raskaan liikenteen kuljettajille kortti myönnettäisiin vain viideksi vuodeksi. Jokaisen uusinnan yhteydessä vaadittaisiin lääkärintodistus. Kuorma-autokortin alaikärajakin nousisi nykyisestä 18:sta vuodesta.

- Raskaan kaluston alaikärajan nousu käytännössä niin kun kuorma-autokortin kohdalla 21:een vuoteen ilman ammattikuljettajan pätevyyttä, niin tuo tullessaan ongelmia. Esimerkiksi Puolustusvoimille siitä aiheutuu ongelmia varusmieskuljettajien kohdalla, Maunu sanoo.

Asiaa käsitellään nyt eri jäsenmaissa, ja käyttöön uusi, yhteinen kortti on tarkoitus ottaa vuosikymmen loppupuolella. Maunun mukaan tavoitteena on liikenneturvallisuuden parantaminen ja sen helpottaminen kun henkilöt siirtyvät jäsenmaasta toiseen asumaan ja ajokorttien väärentäminen vaikeutuu.

EU-maissa on tällä hetkellä käytössä lähes 80 erilaista ajokorttimallia.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 05.02.2004).

Lue myös:

    Uusimmat