ETYJ-vieraille riippukeinuja ja kilometreittäin Marimekon kangasta

Ulkoministeri Alexander Stubb, Liettuan ulkoministeri Petras Vaitiekunas (vas.), valtiosihteeri Angel Lossada Espanjasta ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön parlamenttivaltuuskunnan puheenjohtaja Göran Lennmarker ulkoministeriön epävirallisen kvintettikokouksen lehdistötilaisuudessa Helsingissä 2. kesäkuuta 2008. Kuva: Lehtikuva

Suomi valmistautuu isännöimään ETYJ-ulkoministerikokousta, jota järjestäjät pitävät yhtenä tärkeimmistä Suomen koskaan isännöimistä kansainvälisistä kokouksista. Osanottajamaiden määrällä laskettuna se sitä onkin: ETYJ:n 56 jäsenmaata on edustettuna, yli 40 niistä lähettää ulkoministerinsä. Sen lisäksi on 11 kumppanuusmaata ja muutamia kansainvälisiä järjestöjä.

Vertailun vuoksi kerrottakoon, että ASEM kokouksessa Helsingissä 2006 oli edustettuna 39 maata - tosin valtion päämiestasolla.

Delegaatteja oli silloin 1 500 ja nyt on tulossa 1200. Mediaa ASEM kiinnosti moninkertaisesti: tänne oli akkreditointunut 1000 tiedotusvälineiden edustajaa, nyt alle 200.

Mielenosoituksista ei tällä kertaa ole tietoa - ainakaan vielä.

Edellisten kokouksien väkeä ihastuttaneet löhöilypussit kaivertaan taas esiin ja horisontaalisempaa virkistäytymistä varten taukopaikoille viritetään riippukeinuja. Kaamoksen ankeutta piristetään joulukuusilla ja vientiä yritetään piristää Marimekon kankailla. Erilaisia kankaita ripustetaan Messukeskuksen koristukseksi peräti toista kilometriä.

Condi vain muutaman tunnin Suomessa

Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleeza Rice saapuu Suomeen kokouksen avajaisaamuna 4. joulukuuta ja lähtee maasta jo iltapäivällä. Hän ei ehdi jääkiekko-otteluun, jonka ulkoministeri Alexander Stubb Washingtonin vierailullaan lupasi. Mutta Condin pikakäyntikin kohottaa kokouksen mielenkiintoa - ennen hänen ilmoittautumistaan ulkoministerejä oli tulossa paljon vähemmän.

Rice saapuu Eurooppaan jo alkuviikosta. Hän osallistuu tiistaina Brysselissä NATO-maiden ulkoministerikokoukseen ja vierailee seuraavana päivänä jossakin maassa - Yhdyvaltain ulkoministeriö ei vielä maanantaina voinut vahvistaa mihin Condi on menossa. Monet hänen kollegansa matkustavat keskiviikkona Brysselistä Norjan hallituksen järjestämällä erikoislennolla Osloon ja sieltä illaksi Helsinkiin. Oslossa allekirjoitetaan 3. joulukuuta rypäleaseet kieltävä sopimus; Yhdysvallat, Venäjä eikä Suomikaan osallistu sopimukseen eikä matkusta Osloon.

Rice ehtii tavata Helsingissä presidentti Tarja Halosen, pääministeri Matti Vanhasen ja ulkoministeri Alexander Stubbin. Julkisuudesta piilossa saatetaan järjestää kahdenvälisiä tapaamisia muidenkin paiden ministereiden kanssa. Tätä varten Messukeskukseen on rakennettu kymmeniä kokoushuoneita.

Matka on Ricelle eräänlainen jäähyväiskäynti, hän tapaa yhdellä kertaa kymmeniä kollegoitaan, useimpia viiseistä kertaa virassaan. Seuraavan hallinnon edustajat eivät ole mitenkään edustettuina delegaatiossa; vanhalle jätetään työrauha loppuun asti vaikkei se enää merkittäviä päätöksiä teekään.

Finlandiatalosta nostalgiaa

Ricea ei nähdä myöskään Finlandiatalon juhlaillallisilla, jotka tasavallan presidentti tarjoaa 80:lle huippuvieraalle.

Finlandiatalo haluttiin ehdottomasti jotenkin mukaan tämänkin ETYJ-kokouksen kulisseiksi, juuri tuossa talossahan Euroopan turvallisuus-ja yhteistyökokous perustettiin heinä - elokuussa 1975. Kokouksesta tuli myöhemmin pysyvä järjestö ja ETYK:stä ETYJ.

Torstai-iltana 4. joulukuuta Helsingin keskustan liikenne on takuuvarmasti sekaisin: Finlandiatalolle kulkee poliisien ohjauksessa 85 autosaattuetta. Samaan aikaan Helsingin kaupungintalolla on suuri vastaanotto muulle tuhatpäiselle juhlaväelle.

ETYJ:n ulkoministerikokous päättyy jo perjantaina 5. joulukuuta pian puolenpäivän jälkeen ja presidentti valmistutuu isännöimään kävijämäärältään vieläkin suurempaa kokousta: linnan itsenäisyyspäivän juhlia.

Lue myös:

    Uusimmat