Mainos

Etelä-Sudanin pakolaismäärä kasvaa

Maailman nuorimman valtion Etelä-Sudanin itsenäistymisestä tuli torstaina kuluneeksi neljä vuotta. Maa itsenäistyi Sudanista vuonna 2011 kansanäänestyksen jälkeen ja ajautui vuonna 2013 sisällissotaan.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n tiistaina julkaiseman raportin mukaan sisällissotaa on paennut maan rajojen ulkopuolelle jo yli 730 000 ihmistä. Lisäksi maassa on noin 1,5 miljoonaa sisäistä pakolaista.

Järjestön mukaan pakolaisten määrä on kasvanut etenkin viime viikkoina taisteluiden voimistuttua maan pohjoisosassa. Lisäksi maahan on saapunut viereisistä valtioista lähes 250 000 pakolaista.

Maan hallitus ja kapinalliset ovat allekirjoittaneet jo useita tulitaukosopimuksia, mutta yksikään niistä ei ole pitänyt. Sisällissodassa on kuollut kymmeniätuhansia ihmisiä.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.