Espanjalainen huumesalakuljettaja jäi 15 vuoden pakoilun jälkeen kiinni – yritti hämätä poliiseja siirrättämällä itsellensä uudet sormenpäät

Espanjan poliisi on pidättänyt huumesalakuljettajan, joka onnistui pakoilemaan lain kouraa hämmästyttävät 15 vuotta. Mies käytti taktiikkaa, jota heikkohermoisimmat eivät tohtisi edes ajatella.

Espanjan poliisi kertoo pidättäneensä huumesalakuljettajan, joka pakoili pidätystään 15 vuoden ajan muokkaamalla sormenjälkiään.

Mies muun muassa leikkasi, poltti ja siirrätti pieniä ihoimplantteja sormenpäihinsä.

Käytti paljon aikaa ja vaivaa ihosiirtoihin

Poliisin jo kauan etsimä tuttu löydettiin viime tiistaina läheltä Madridia.

– Epäilty oli muokannut ja vaihtanut sormenjälkiään niin paljon, etteivät ne enää olleet tunnistettavissa, Espanjan poliisi kertoi tiedotteessaan.

– Leikkaamisen ja polttamisen lisäksi hän oli tehnyt sormiin myös pieniä ihonsiirtoja. Mies oli myös hankkinut hiuslisäkkeen välttääkseen pidätystä.

Espanjan poliisin edustaja kertoi The Guardianille, että mies oli nähnyt erittäin paljon aikaa ja vaivaa ihosiirtojen onnistumiseen.

– Hän muutti ihosiirroilla molempien käsiensä sormenjälkien muotoa niin, etteivät alla olevat arvet näkyneet. Tämä prosessi oli erittäin tarkasti tehty ja vaati usean vuoden käsittelyn.

Vaihtoi kansalaisuuttaan välttääkseen kiinnijäämistä

Mies oli käyttänyt karkuteillä ollessaan vääriä asiakirjoja, joiden mukaan hän oli peruvialainen. Välillä hän vaihtoi kansalaisuutensa myös kroatialaiseksi vain välttääkseen kiinnijäämisen.

Joitakin miehen liikkeitä on kuitenkin onnistuttu jäljittämään.

– Viranomaiset ovat onnistuneet todistamaan, että mies on matkustanut viime kuukausien aikana useaan otteeseen Marokkoon oletettavasti huumeiden salakuljettamista varten.

– Pidätyksen aikaan epäillyltä takavarikoitiin kaksi suojakoodattua puhelinta, joita käytetään yleensä vain rikolliseen toimintaan, Espanjan poliisista kerrotaan.

Lue myös:

    Uusimmat