Eppu Salmisen hurja paasto: Laihduin kahdeksan kiloa

Eppu Salminen (Kuva: MTV3)
Eppu Salminen (Kuva: MTV3)
Julkaistu 02.12.2010 13:18(Päivitetty 02.12.2010 13:25)

Ennätystehdas-juontaja, näyttelijä Eppu Salminen lihotti itseään Vares-elokuvan rooliaan varten. Kuvausten päätyttyä mies on päässyt takaisin entisiin mittoihinsa.

– Olin elokuvan kuvausten jälkeen reilu kaksi viikkoa paastolla. Olen urheillut kovasti ja painoa on pudonnut kahdeksan kiloa. Paaston aikana nautin lähinnä erilaisia mehuja, tosin loppuvaiheessa ne eivät enää maistuneet niin hyviltä. Mun on siinä mielessä helppo paastota, koska paastoaminen ei aiheuta mulle päänsärkyä, Eppu kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.

Paastoamista tärkeämpänä kilojen karistajana miehellä toimi urheilu. Eppu treenasi muun muassa pitkillä kävelylenkeillä, uimalla ja punttisalilla.

– Tosin paaston loppuvaiheessa halusi vain olla, enkä harrastaa mitään repivää liikuntaa, mies toteaa.

Epun pitää kiireisenä Helsingin kaupunginteatterin Kolme iloista rosvoa -musikaali sekä Ennätystehdas-ohjelman studiokuvaukset. Ennätystehtaan muut osiot kuvattiin jo ennen paastoa, joten miehen hoikistunutta olemusta pääsee tarkastelemaan myös ohjelmassa.

Ennätystehdas MTV3-kanavalla 22.12.2010 alkaen klo 19.30 - 20.00.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Ennätystehdas