Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa ollaan suuren päätöksen edessä – pariskunnat päättävät, jatkavatko he yhdessä!

Ensitreffit alttarilla -ohjelman pariskuntien on määrä päättää, jatkavatko he matkaansa avioparina. Varo juonipaljastuksia!

Katja ja Olli ovat pohtineet yhdessä sitä, jatkavatko he Ensitreffit alttarilla -ohjelman jälkeen avioliittoaan, vai lähtevätkö he eri teille.

– Päätöstä tehdessä olemme Katjan kanssa miettineet, että molemmilla olisi hyvä olla ja luulen, että sellaiseen päätökseen olemme päässeet, Olli toteaa mystisesti.

Katja kertoo, että naimisiinmeno on tietyllä tapaa lisännyt painetta, jota hän on kohdistanut tuoreeseen suhteeseensa Ollin kanssa.

– Naimisissa oleminen on lisännyt painetta siinä mielessä, että on isommat paineet onnistua tai isommat paineet, että tämä jatkuisi parisuhteena, Katja kertoo.

Toisaalta avioliiton vuoksi Katja kertoo antavansa suhteelle erityisen suuren mahdollisuuden.

– Toisaalta se on ollut siinä mielessä hyvä, että tulee katsottua tätä suhdetta tarpeeksi pitkään, että voisiko tästä tulla jotain, Katja täydentää.

Haku Ensitreffit alttarilla -ohjelman seitsemännelle tuotantokaudelle on alkanut!

 Ensitreffit alttarilla MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa tiistaisin klo 21

Lue myös:

    Uusimmat