ENNAKKO: Seuraa heitä illan Venäjä-ottelussa

MM-kisojen alkusarja huipentuu Suomen ottelulla Venäjää vastaan. Ottelu esitetään suorana MTV:n kanavilla.

Leijonilla on illan ottelussa paljon pelissä turnauksen jatko-otteluiden suhteen. Mikäli Slovakia kykenee kello 17.15 alkavassa ottelussaan voittamaan Yhdysvallat, pelataan Suomi-Venäjä-ottelussa jopa lohkovoitosta. Lohkovoitto tarkottaisi puolivälierissä ennakoon selvästi heikoimman vaihtoehdon eli Sveitsin kohtaamista. Muut vaihtoehdot Leijonien puolivälierä vastustajiksi ovat Tshekki tai Ruotsi.

Ottelu suorana televisiosta:
MTV Sport 1 kello 20.35 alkaen (kisastudio)
MTV Katsomo kello 20.35 alkaen.
MTV3 kello 21.05 alkaen.
TV-lähetysajat

Venäjä on viimeisen kymmenen vuoden aikana osoittautunut Suomelle erittäin vaikeaksi vastustajaksi MM-kisoissa. Joukkueet ovat kohdanneet 11 kertaa, joista Venäjä on voittanut peräti seitsemän. Viime vuoden MM-kisoissa joukkueet kohtasivat kaksi kertaa ja Venäjä voitti molemmat kohtaamiset. Jälkimmäinen kohtaamisista oli tietysti MM-finaali, jossa Venäjä oli parempi lukemin 5-2.

Venäjä on jälleen saanut kasaan lähes olympiatason joukkueen, jossa on älyttömästi taitoa ja nopeutta. Koko joukkueen kruununjalokivi on Jevgeni Dadonovin, Vadim Shipatshjovin ja Artemi Panarinin muodostama "SKA-ketju", joka on pitänyt vastustajia välillä lähes pilkkanaan. Tähän kun lisätään megatähdet Ilja Kovaltshuk ja Jevgeni Malkin on selvää, että Suomen puolustajien täytyy olla tarkkana tiistai-illassa.

Suomi on viiden ottelun voittoputkessa ja tuo flow pitää pystyä siirtämään myös Venäjä-otteluun. Suomi on selkeästi kurinalaisempi ja maalivahtipeli on Suomen ehdoton vahvuus Venäjää vastaan. Myös erikoistilanteet nousevat suureen rooliin. Suomen alivoimaprosentti on tasan 100. Vaikka Suomi on kyennyt pelaamaan hyvää alivoimaa ei Venäjää kärsi päästää pelamaan ylivoimaa. Sen hyökkäyskalusto on niin hurja, että ylivoimalle päästessään se värkkää maalin ennemmin tai myöhemmin.

Tämä ottelu on lähtölaukaus kohti pudotuspelejä. Tämä on ottelu, jonko molemmat joukkueet haluavat voittaa. Yksinkertaisesti tämä on ottelu, joka kaikkien täytyy nähdä.

Kolme Pointtia:

Venäjän puolustus
Venäjän puolustus on osin kankeahko ja välillä jopa virhealtis. Pystyykö Leijonat antamaan tarpeeksi painetta, jotta Venäjä sortuisi virheisiin?

Taito vastaan yhteistyö
Venäjä ovat tunnetusti ailahteleva joukkue. Joukkueen valmentaja Oleg Znarog on tuonut Venäläisten pelaamiseen kurinalaisuutta, mutta näissäkin kisoissa pelaaminen on mennyt välillä surffailuksi. Suomi puolestaan pelaa erittäin kurinalaista ”yhteistyöjääkiekkoa”, jossa jokaisella pelaajalla on tarkka rooli ja työalue.

Suoraviivaisuus
Vaikka Venäläiset tykkäävät tehdä kauniita osumia, on näissä kisoissa otteista paistanut suoraviivaisuus. Yksi vastaan yksi -haastot päättyvät usein laukauksiin ja venäläiset ovat myös ampuneet hyvin suoraan syötöstä. Suomi syyllistyi myös Valko-Venäjä ottelussa liialliseen kiekotteluun. Suoraviivaisuus onkin Venäjä-otteluun loistava teema.

Seuraa heitä:

SKA-kenttä, Venäjä:
Jevgeni Dadonov, Vadim Shipatshjov ja Artemi Panarin muodostavat yhdessä koko kisojen ylivoimasesti parhaimman kentällisen tähän mennessä. Kolmikko pelaa samassa kentällisessä myös KHL-joukkue Pietarin SKA:ssa. Ketjusta löytyy todella paljon taitoa, oveluutta ja nopeutta. Jokainen tietää toisensa liikkeet tarkalleen, joten he löytävät toisensa hyökkäysalueella maagisella tavalla.

Vladimir Tarasenko, Venäjä:
Upean kauden NHL:ssä pelannut Tarasenko ,on pikkuhiljaa päässyt sinuiksi ison kaukalon kanssa. Valtasi soolomaaleillaan NHL:n top 5-listat ja on väläytellyt taianomaista kiekonkäsittelyään myös näissä kisoissa. Pirtein Venäjän hyökkääjistä SKA-kentän ulkopuolelta.

Antti Pihlström, Suomi:
Suomen pitkäaikainen luottopelaaja on polkukone vaillla vertaa. Nostaa yleensä tasoa isoja maita vastaan ja samaa on odotettavissa myös tänää. Pystyy nopeudellaan aiheuttamaan tuskan hetkiä Venäjän hiukan kankeahkolle puolustukselle.

Jyrki Jokipakka, Suomi:
Pohjois-Amerikassa tällä kaudella läpimurtoa hakenut Jokipakka pelaa erittäin ennakkoluulotonta peliä. On rohkea kiekollisesti ja uskaltaa avata rauhassa peliä. On myös puolustuspäässä näyttänyt kovia otteita. Tulevaisuudessa leijonien luottopuolustajia.


Lue myös:

    Uusimmat