Perjantaina ohjelmassa on viisi SM-liigaottelua. Kuopiossa kuuden ottelun voittoputkessa porhaltava KalPa saa vieraita pohjoisesta Oulun Kärppien muodossa.
Sarjakärki KalPa on jatkanut voittoisasti, vaikka viimeisissä otteluissa luistin ei ole liikkunut alkukauden malliin. Joukkueen suurin vahvuus on kuitenkin vauhti, joten tällä saralla olisi syytä odottaa parannusta. Puolustuspeli on kuitenkin ollut sarjan tiiveintä, sillä kilpipaitojen verkkoon on tehty vain 22 osumaa 13 pelissä. Kuopiolaiset taipuivat Kärpille syyskuun lopulla 1-2, joten kotijoukkueen luulisi syttyvän illan peliin.
- Kärpät pelasi viimeksi hyvän pelin meitä vastaan. Heillä on kuitenkin hyviä, nuoria pelaajia, joten he ovat nälkäisiä. Meillä on paikka nostaa tasoa viimeisien pelien pienestä alavireisyydestä. Me haemme ilman muuta kolmea pistettä, KalPan viime kauden maalitykki Kalle Kerman ennakoi.
Vierailijoilla ei ole kulkenut tuloksellisesti aivan yhtä mallikkaasti kuin isännillä, sillä Kärpillä on alla kolme tappiota. Tiistaina HIFK haki pisteet Raksilasta Kärppien uinuessa ottelun alkupuolen. Nyt olisi selvä ryhtiliikkeen paikka, mutta vastus on sarjan paras. Isointa tasonnostoa voi odottaa nimimiehiltä, sillä nuoriso-osasto on ollut viime aikoina oululaisten parhaimmistoa. Puolustuspään virheet ovat olleet karkeita eikä Ville Hostikka kykene koppaamaan jokaista laukausta.
Seuraa häntä: Sakari Salminen, KalPa
Alkukaudesta pari peliä huilannut ja sen jälkeen itseään hakenut laituri on päässyt hyvään iskuun. Muodostaa Matti Kuparisen ja Tuomas Kiiskisen kanssa yhden SM-liigan tuhoisimmista ketjuista. Älykäs Salminen osaa syötellä sekä ratkaista, joten mies on vastustajalle vaikea ennakoitava.
KalPa-Kärpät - voiton avain
Kuten todettu, niin KalPa on voittanut kaksi viimeistä peliään hieman heikommillakin esityksillä. Se on hyvän joukkueen merkki, mutta tappioputkessa laahustava Kärpät haluaa katkaista alakierteen ja haastaa isännät kovaan taistoon. Huomiota kannattaa kiinnittää ylivoiman toimivuuteen, jossa KalPalla on petrattavaa. Kärppienkin erikoistilannepelaaminen on ollut kehnoa. Suurin mielenkiinto kohdistuu ulkomaalaispelaajiin. Toistaiseksi Ivan Humlista ja Michal Vondrkasta ei ole ollut mainittavaa hyötyä. Mikko Lehtonen palaa oululaisten takalinjoille.
MTV3.fi-tulosveikkaus: Kärpät laittaa tiukasti hanttiin, mutta joutuu taipumaan: 3-2.
Lukko-HPK - voiton avain
Lukko on esittänyt kaksijakoisia otteita. Parhaimmillaan joukkue on ollut kotonaan ja viime lauantaina HIFK sai nöyrtyä kettuluolassa. Peli on raumalaisten kuluvan viikon ensimmäinen, joten Lukko on saanut valmistautua rauhassa illan koitokseen. Isännät ovatkin selkeä suosikki. Uusi puolustaja Mitja Robar tekee ensiesiintymisensä Lukon paidassa. HPK:n kausi on ollut todella vaikea. Tiistaina Kerho oli vailla mahdollisuuksia Ässien vieraana. Tuska on kova ja pienetkin vastoinkäymiset painavat päät kumaraan. Ritareiden sotisovan pukevat päälleen lainamiehet Henri Tuominen, Ville Hämäläinen sekä Jan-Mikael Juutilainen.
MTV3.fi-tulosveikkaus: Lukko hoitaa homman: 4-1.
Pelicans-Ilves - voiton avain
Lahtelaisten alkukausi on ollut vakuuttava ja pussinokat löytyvätkin sarjataulukon kolmospaikalta. Ykkösvitjan takaa on löytynyt viime peleissä uusia ratkaisijoita, joten maalintekovoimaa löytyy joka ketjusta. Puolitoista viikkoa sitten Pelicans otti pisteet Ilvekseltä varmoin ottein ja samaa voi odottaa tänäänkin. Ilveksen alkukausi on ollut äärimmäisen vaikea. Tiistaina oli jo hyvä yritys, kun tupsukorvat taipuivat KalPalle 0-1. Ilveksen voitto ei olisi ollut vääryys, mutta paineet näkyvät viimeistelyssä. Tänään joukkue ei saa ylihyökätä, sillä Pelicansille ei voi antaa ylivoimahyökkäyksiä.
MTV3.fi-tulosveikkaus: Ilveksen taistelu ei auta vieläkään: 5-2.
Tappara-JYP - voiton avain
Tässä ottelussa riittää mielenkiintoa. Nyky-JYPin rakentanut Risto Dufva lähti kauden alussa Jyväskylästä ja johtaa nyt kirvesrintoja. Tapparan puolustuspeli on parantunut roimasti, mutta hyökkäystehot puuttuvat. Jan Platil tekee ensiesiintymisensä Tapparan riveissä. Dufvan oppipoika Jyrki Aho kohtaa mestarinsa ensi kertaa. JYPin peli on mennyt aimo harppauksin eteenpäin katastrofaalisen alkukauden jälkeen. Hurrikaanien pelit ovat olleet usein tasaisia, mutta joukkue on pystynyt kaapimaan voittoja.
MTV3.fi-tulosveikkaus: JYPin laadukkaampi materiaali takaa voiton: 1-3.
TPS-Blues - voiton avain
TPS nyhjäsi tiistaina 2-1-voiton Tapparasta. Aneeminen esitys oli selvää takapakkia muutoin piristyneen joukkueen otteisiin. Asenteen olisi syytä olla tänään paria pykälää parempi, koska vierailijat ovat tunnettuja kovasta taistelustaan. TPS esittelee tänään uuden puolustajan, kun Mario Scalzo ottaa paikan avauksesta. Blues on huilannut koko alkuviikon ja on saanut keskittyä peliin rauhassa. Espoolaiset ovat hävinneet ja voittaneet pelejä melkein vuorotahtiin. Maalinteko on ollut tuskaista, mutta kauden avauspelinsä pelaava Joakim Eriksson tuo lisävirtaa hyökkäykseen.
MTV3.fi-tulosveikkaus: Tasainen vääntö odotettavissa. Voittomarginaali on maali suuntaan jos toiseen: 2-3 maalia kumpaankin päähän.