Veikkausliigassa pelataan poikkeuksellisesti jo torstaina, kun AC Oulu ja MYPA iskevät yhteen. Kyseessä on rästiottelu parin viikon takaa. Tuolloin MYPA oli jumissa Andorrassa ja tämä kamppailu jouduttiin sen vuoksi siirtämään.
Joukkueiden edellinen kohtaaminen on hyvin AC Oulun Juho Meriläisen muistissa.
- Pelasimme alkukaudesta ensimmäisen vieraspelimme MYPAa vastaan. Silloin MYPA tasoitti ihan lopussa. Se oli ok peli meiltä ja jätti kuvan, että ei MYPA ainakaan mahdoton ole voittaa. Nyt sen peli on kuitenkin parantunut selvästi, Meriläinen pyörittelee.
Molemmille joukkueille pisteet olisivat elintärkeitä, sillä kumpikin ryhmä on edelleen putoamisvaarassa. Liigassa toiseksi viimeistä sijaa miehittävä AC Oulu on kouvolalaisista kuuden pisteen päässä, joten etenkin heille kolme pinnaa tekisi oikeinkin hyvää.
Seuraa häntä: Mika Nurmela, AC Oulu
Paljon urallaan nähnyt Mika Nurmela on edelleen AC Oulun tärkeimpiä pelaajia. Tällä kaudella kokeneen Nurmelan on usein ollut vaikea pitää tunteensa kurissa ja se on heijastunut muuhun joukkueeseen. Nyt Nurmelan olisi syytä keskittyä siihen, mitä hän parhaiten osaa. Taustanousuihin ja millintarkkoihin keskityksiin.
AC Oulu-MYPA – voiton avain
Paineet kotijoukkueella
AC Oulu sai edelliskierroksella pinnan kotipelistään HJK:ta vastaan, mutta edellisestä voitosta on aikaa jo useampi viikko. Oululaiset ovat ajautuneet akuuttiin putoamisvaaraan, joten kolmen pisteen potteja olisi syytä tulla pian. MYPA:lle kelpaisi tästä ottelusta yksikin piste.
MTV3.fi – tulosveikkaus: AC Oulu tiivistää Veikkausliigan häntäpäätä ja nappaa 2-1 –voiton.