Enestam: Ylikansallinen rikollisuus kuriin

Sisäministeri Jan-Erik Enestam nostaa järjestäytyneen rikollisuuden ja rahanpesun torjunnan Suomen tulevan EU-puheenjohtajuuskauden ykköskohteiksi poliisiyhteistyön osalta.

Järjestäytyneen rikollisuuden ehkäisyssä Suomi painottaa lähinnä Itämeren maiden osuutta.
-Pyrkimyksenä on entisestään tiivistää Venäjän sekä hakijamaiden, erityisesti Baltian maiden ja EU:n välistä poliisiyhteistyötä, Enestam kertoi avatessaan poliisialan Eurooppa-seminaarin Helsingissä keskiviikkona.

Enestam tehostaisi rikoksista saadun hyödyn perimistä takaisin riippumatta siitä, missä maassa tai maissa rikolliset ovat toimineet.
-Ongelmana on, että kun yksittäiset rahanpesutapaukset ulottuvat joko usean EU:n jäsenmaan tai kolmansien maiden alueelle, ei viranomaisten yhteistoiminta onnistu, hän mainitsi.
Rahanpesua koskevaa lainsäädäntöä kehitetään parhaillaan useissa EU-maissa.

Schengen avaa rajat

Tällä haavaa EU-poliisiyhteistyön tärkeimpiä kysymyksiä ovat Suomen kannalta EU:n laajentuminen ja Schengenin sopimus. Suomi on pitänyt tärkeänä, että EU:n hakijamaita tuetaan järjestäytyneen rikollisuuden, korruption, huumausainekaupan ja laittoman maahantulon torjunnassa.

Enestam toisti Suomen kannan siitä, että Schengenin sopimus ei saa vaarantaa pohjoismaista passiunionia. Kaikkiaan sopimus tuo uusia yhteistyömuotoja suomalaiseen rikoksentorjuntaan, oikeusapuyhteistyöhön sekä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden yllä pitoon.

Kaksipäiväisessä Eurooppa-seminaarissa käsitellään mm. huumausaineita, etnisperäistä rikollisuutta, pedofiliaa ja rotuvihaa. Tapaamisessa keskustellaan myös EU:n lainvalvontayhteistyöstä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat