Nuorten päihdemyönteisyys on jälleen kasvussa. Vuonna 2009 tehdyn Nuorten terveystapatutkimuksen mukaan 14-18-vuotiaista pojista itsensä kuukausittain tosihumalaan juo 22 prosenttia.
Samanikäisistä tytöistä 21 prosenttia juo kuukausittain itsensä tosihumalaan.
Kuukausittainen humalajuominen on kääntynyt tutkimuksen mukaan vuonna 2009 lievään nousuun sekä tytöillä että pojilla. Vuonna 2007 lukemat olivat alhaisimmat kahteenkymmeneen vuoteen.
Myös viikoittaisen alkoholinkäytön trendi on lähtenyt nousuun vuonna 2007. 14-18-vuotiaista pojista joka viides käyttää viikoittain alkoholia. Tytöillä vastaava osuus on noin 17 prosenttia.
Eniten alkoholinkäyttö on lisääntynyt 16-18-vuotiaiden nuorten osalta.
Raittiuden yleistyminen pysähtyi
Nuorten raittius on yleistynyt koko 2000-luvun. Vuonna 2007 raittius oli suurimmillaan, mutta vuoteen 2009 tullessa raittiiden osuus on tutkimuksen mukaan selvästi vähentynyt.
Raittiuden myönteinen kehitys pysähtyi kaikissa ikäryhmissä sekä tytöillä että pojilla.
Esimerkiksi 16-vuotiaiden ikäryhmässä raittiiden poikien ja tyttöjen osuudet olivat 29 prosenttia ja 25 prosenttia vuonna 2007, Vuonna 2009 osuudet olivat 26 prosenttia ja 21 prosenttia.
18-vuotiaista alle kymmenes ilmoitti, että ei juo lainkaan alkoholijuomia.
Moni syy ajaa alkoholin käyttöön
Nuorten juominen on useimmiten omaehtoista toimintaa ja nuoret juovat omista lähtökohdistaan. Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen THL:n erikoistutkijan Laura Kestilän mukaan syitä juomiselle voi olla useita.
– Kaveripiirissä alkoholinkäytöllä voidaan hakea rentoa tunnelmaa ja siitä tulee helposti toistuva osa yhdessäoloa.
Myös sosiaalinen paine, perhetekijät sekä itsenäisyyden ja aikuistumisen tunne voivat saattaa nuoren käyttämään alkoholia.
