Ranskan Sebastien Loeb joutuu ensimmäisenä autona Suomen MM-rallin lauantain erikoiskokeille. MTV3 seuraa kilpailun etenemistä.
Koska perjantain ajopäivän päättää Killerin lyhyt yleisöerikoiskoe, lauantain ajovuorot määräytyvät jo 10. erikoiskokeen jälkeisen tilanteen mukaan. Näin kisaa johtava Loeb joutuu lauantaina sorateille ensimmäisenä autona.
Halutessaan Loebilla olisi ollut mahdollisuus taktikoida perjantaina aura-autona toiminut Mikko Hirvonen kärkeen, mutta ranskalaismestari ei käyttänyt samoja keinoja kuin Ford-talli aikaisemmin kuluvalla kaudella.
Ennen Killerin pyöritystä Loebin ero on 13,1 sekuntia Hirvoseen verrattuna. Norjan Henning Solberg on kolmantena 52 sekuntia kärkeä perässä.
Perjantain aikana kolmatta sijaa on pitänyt hallussaan jo viisi kuljettajaa: Daniel Sordo, Jari-Matti Latvala, Urmo Aava, Gigi Galli sekä nyt Solberg. Galli jatkaa kisassa neljäntenä ja Sordo viidentenä. Aava ja Latvala ovat joutuneet keskeyttämään.
Latvalan kisa päättyi 3. erikoiskokeella auton pyörän kolahdettua kiveen, jonka seurauksena oikeanpuoleinen tukivarsi petti. Aava joutui keskeyttämään kilpailun ajettuaan ulos tieltä noin 100 metriä ennen 9. erikoiskokeen maalia. Aava oli keskeytyshetkellään kuudentena. Latvala ja Aava todennäköisesti jatkavat kisaa lauantaina.
Perjantain kisapäivän päättävä Killerin yleisöerikoiskoe alkaa kello 20.00. Kisa päättyy sunnuntaina.
Lähetä rallin uutisvinkki (kaatovideot, kuvat...) MTV3:n Uutissilmään! tai Tuo videosi VIP-standille
