Jari-Matti Latvala ja Mikko Hirvonen olivat kolmanneksi nopeimpia Portugalin MM-rallin kisaurakan avanneella lyhyellä yleisöerikoiskokeella.
Latvala ja Hirvonen tekivät Lissabonin 3,27 kilometrin erikoiskokeella ajan 2.57,8. Se jäi 0,7 sekuntia pohja-ajan tehneestä Latvalan Ford-tallikaverista Petter Solbergista.
Latvala sai mielestään onnistuneen alun kisaan, vaikka pätkällä olisi ehkä vajaan sekunnin verran voinut ollut puristettavissa.
- Tuli pieniä virheitä, mutta kokonaisuutena alkoi ihan hyvin, Latvala totesi ralliradiolle.
Hirvosen mukaan renkaiden pidon kanssa oli vähän hakemista.
- Oli liukasta niin kuin aina, mutta meni ihan ok. Nyt voidaan aloittaa varsinainen kisaaminen, Hirvonen sanoi.
Hirvosen Citroen-tallikaveri, ranskalaismestari Sebastien Loeb oli toiseksi nopein jäätyään Solbergille vain 0,1 sekuntia.
Yksityistallissa Fordin WRC-kalustolla ajava Jari Ketomaa avasi varovaisesti 16:nneksi nopeimmalla ajalla jäätyään kärjestä 8,7 sekuntia.
Torstaina ajetaan vielä kolme erikoiskoetta. Kilpailu jatkuu sunnuntaihin asti. MTV3 seuraa kilpailun etenemistä.
TV-lähetysajat | Katsomon MM-rallipalvelu
Portugalin MM-ralli, tilanne EK1/22:
1. Petter Solberg Ford 2.57,1 2. Sebastien Loeb Citroen +0,1 3. Jari-Matti Latvala Ford +0,7 3. Mikko Hirvonen Citroen +0,7 5. Ott Tänak Ford +2,8 6. Dani Sordo Mini +3,8 7. Armindo Araujo Mini +4,3 8. Thierry Neuville Citroen +4,4 9. Nasser Al-Attiyah Citroen +5,5 10. Dennis Kuipers Ford +6,4 ... 16. Jari Ketomaa Ford +8,7
Ralliviikonlopun aikataulu (ajat Suomen aikaa):
Ke 28.3.
12.40 Aika-ajoerikoiskoe: Vale do Judeu (4,96 km)
To 29.3.
16.30 EK1: SSS Lisboa (3,27 km)
22.19 EK2: Gomes Aires (10,19 km)
22.49 EK3: Santa Clara (14,29 km)
23.25 EK4: Ourique (11,10 km)
Pe 30.3.
14.01 EK5: Tavira 1 (25,01 km)
14.36 EK6: Alcarias 1 (25,15 km)
15.28 EK7: S. Bras de Alportel 1 (16,18 km)
Huoltotauko (30 min)
17.56 EK8: Tavira 2 (25,01 km)
18.31 EK9: Alcarias 2 (25,15 km)
19.23 EK10: S. Bras de Alportel 2 (16,18 km)
La 31.3.
11.49 EK11: Almodovar 1 (26,22 km)
12.43 EK12: Vascao 1 (25,29 km)
13.33 EK13: Loule 1 (22,57 km)
Huoltotauko (30 min)
16.39 EK14: Almodovar 2 (26,22 km)
17.33 EK15: Vascao 2 (25,29 km)
18.23 EK16: Loule 2 (22,57 km)
Su 1.4.
9.34 EK17: Silves 1 (21,42 km)
10.27 EK18: Santana da Serra 1 (31,04 km)
11.17 EK19: Sambro 1 (5,08 km)
Huoltotauko (30 min).
13.58 EK20: Silves 2 (21,42 km)
14.51 EK21: Santana da Serra 2 (31,04 km)
16.11 EK22: Sambro 2 (5,08 km) Power Stage